Timo Alakotila
Wikipedia
Timo Pekka Alakotila (s. 15. heinäkuuta 1959, Hattula) on suomalainen muusikko, säveltäjä ja musiikinopettaja. Hän kirjoitti ylioppilaaksi 1978 ja suoritti 1992 Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa musiikin teorian opettajan tutkinnon pääaineenaan sävellys. Alakotila on toiminut Pop & Jazz Konservatorion musiikin teorian ja pianonsoiton opettajana vuodesta 1983 ja Sibelius-Akatemian musiikin teorian, sovittamisen ja improvisoinnin opettajana vuodesta 1989. Vuonna 1996 Alakotila sai yhdessä Maria Kalaniemen ja Aldargaz-yhtyeen kanssa Nuoren taiteen Suomi-palkinnon. Valtion viisivuotisen taiteilija-apurahan hän on saanut vuosina 2000 ja 2006 sekä platinalevyn Kyllä tukkipoika tunnetaan -levystä.
Alakotila on tehnyt runsaasti levytyksiä tuottajan, säveltäjän, sovittajan ja muusikon ominaisuudessa. JPP-yhtyeen kanssa hän on tehnyt yhdeksän levyä vuosina 1986–2006 ja Maria Kalaniemen kanssa viisi levyä vuosina 1990–2004. Hän on levyttänyt myös Trokan, tango-orkesteri Unton ja Nordik Treen kanssa sekä duona Karen Tweedin kanssa.
[muokkaa] Sävellyksiä
- Folkmoods West, big bandille ja JPP-yhtyeelle, 1993
- harmonikkakonsertto, 2002
- Sinfonia Concertante, harmonikalle ja big bandille, 2003
- Laulu tulipunaisesta kukasta, 2003
- Valkoinen peura, musiikkilegenda, 2004
- Moraing, BBC:n sinfoniaorkesterille ja JPP-yhtyeelle, 2004
- barokkiviulukonsertto, 2006
- Metsäooppera, 2006
[muokkaa] Lähteet
- Kuka kukin on 2007, Otava 2006