Tiedemiehen mietteitä uskosta
Wikipedia
| Tiedemiehen mietteitä uskosta Kutsu elämänkatsomukselliseen pohdiskeluun |
|
| Kirjailija | Kari Cantell |
| Kustantaja | WSOY |
| Suomentaja | |
| Genre | uskonnonfilosofia |
| Ilmestynyt | 1996 |
| Julkaisuasu | sidottu |
| Sivuja | 181 |
| Kirjasarja | |
| Sarjassa edeltävä | |
| Sarjassa seuraava | |
| Kansitaiteilija | Marke Hankama |
| ISBN | 951-0-21018-8
|
Tiedemiehen mietteitä uskosta on lääketieteen tutkija, professori Kari Cantellin kirja, jossa interferonitutkijana tunnetuksi tullut tiedemies pohtii häntä askarruttaneita uskonnollisia kysymyksiä.
Cantellin lähtökohtana on epäily. Kari Cantellin isänpuoleisessa suvussa on ollut paljon kirkollisten virkojen haltijoita, ja Cantell kasvoi uskonnollisessa kodissa. Cantell toteaa olevansa Suomen luterilaisen kirkon jäsen, mutta että hänen jäsenyytensä on melko nimellistä. Lapsuudessaan ja nuoruudessaan hän mietti paljon uskonnollisia asioita, ja kirjan kirjoittamisen sai hänellä aikaan halu selvittää nykyinen suhtautumisensa uskontoon, vaikka tuloksena ei olisikaan mitään erityisen uutta ja omaperäistä.[1]
Kari Cantell sai teoksensa perusteella Vapaa-ajattelijain liiton Väinö Voipio -tunnustuspalkinnon 1997
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Tausta
Kirjan nimivalintaan vaikutti se, että 40 vuoden tutkimustyö opettanut henkilökohtaisesti hyvin arvostelevaksi. Luotettavaa tietoa on vähän, sitä on vaikea saavuttaa ja käsitykset ovat suhteellisia ja epävarmoja. Cantell toteaa, että huippututkijoiden joukossa on sekä vakaumuksellisia uskovaisia että sellaisia, jotka pitävät uskontoa niin turhana, ettei vaivaudu käyttämään aikaansa edes niiden arvostelemiseen. Itse hän katsoo olevansa näiden ryhmien välissä suhtautuen uskontoon arvostelevasti mutta kiinnostuneena.[2]
Kari Cantell käsittelee erityisesti hänelle tutuinta uskonnon muotoa, evankelis-luterilaista kristinuskoa. Suuren osan arvostelustaan hän sanoo sopivan yhtä lailla muihinkin uskontoihin. Cantellin kanta poikkeaa luterilaisen kirkon oppineiden mielipiteistä. Hänen mielestään monet hänen lukemansa ammattiteologien selitykset tuntuvat epätyydyttäviltä ja väisteleviltä. Kirjansa hän haluaa suunnata tavallisille ihmisille, joista suurimman osan arkielämää uskonto ei juuri kosketa, mutta joita elämän peruskysymykset luultavasti kiinnostavat.[3]
Alkusanoissa Cantell epäilee, että hänen päälukijakuntansa tulee muodostamaan uskovaisten piiri, ja että kirja tulee loukkaamaan, suututtamaan ja järkyttämään monen uskovaisen mieltä, vaikka se ei ole kirjan tarkoitus. Kirkon työntekijöiden tai teologian opiskelijoiden kannattaisi kuitenkin lukea hänen kirjansa muodostaakseen käsityksen niistä vaikeuksista, joihin ajatteleva ihminen voi joutua pohtiessaan kristinuskoa. Uskonnollisesta vakaumuksesta ei usein puhuta, sillä se koetaan liian henkilökohtaiseksi ja arkaluonteiseksi. Useimpien ihmisten käsityksen uskonnosta Cantell arvelee olevan epämääräinen. Se perustuu luultavasti enemmän lapsuuden ja nuoruuden kokemukseen kuin vanhemmalla iällä tehtyyn pohdintaan. Kirjoittaja toivoo, että teosta lähestytään ennakkoluulottomasti ja että se herättää pohdintaa, keskustelua ja palautetta. Cantellin mielestä ihmisellä on oikeus ja velvollisuus käyttää vajavaista ajattelun kykyään aina sen äärirajoille saakka.[4]
[muokkaa] Usko
Cantell kasvoi herännäisessä perheessä, mutta ei pystynyt uskomaan. Hän muistaa pitäneensä konfirmaatiota kiusallisena, kun hänen uskonsa ei ollut vakaalla pohjalla. Vanhempia hänen arvostelevat käsityksensä järkyttivät ja suututtivat, eikä kunnollista keskustelua aiheesta juuri syntynyt. Täydellinen uskonvarmuus on pysynyt Cantellille käsittämättömänä. Epäily ja epäusko ovat hänestä paljon luonnollisempia ja inhimillisempiä suhtautumistapoja.[5] Jos Pyhä Henki synnyttää uskon, niin sen toiminta on käsittämätöntä. Ei voi uskoa, kun ei pysty uskomaan, Cantell toteaa. Vuosikymmenien kuluessa hänelle itselleen on selventynyt ja vakiintunut uskonnoton käsitys todellisuudesta ja elämästä. Uskonnosta irtautuminen on hänen mielestään vähintään samanarvoinen saavutus kuin uskoon tuleminen tai lapsuuden uskon säilyttäminen.[6] Cantell toteaa, että kirkkoon kuuluminen ateistina on luultavasti moraalisesti kyseenalaista, mutta lähinnä perinteen vuoksi hän on pysynyt kirkossa.[7]
[muokkaa] Todellisuus
Cantell kuvaa suppeasti todellisuuden rakennetta kuvatakseen suhtautumistaan uskonnollisiin käsityksiin kaikkeudesta. Ihmiset nimittävät kaikkeuden osia tähtisumuiksi eli galakseiksi. Ihmisten asuttama tähtisumu on vain pieni hiukkanen satojen miljardien samanlaisten joukossa. Ihmisten aurinkokunta on häviävän pieni hitu tähtisumussa. Asiantuntijoiksi kutsutut ihmiset sanovat, että tärkein ja varmin tiedon lähde tästä todellisuudesta on kirja nimeltä Raamattu. Raamatun mukaan jumala loi ”taivaan ja maan”.[8]
Cantell katsoo, että ajatus jumalasta kaikkeuden luojana ei auta häntä henkilökohtaisesti lainkaan kaikkeuden ymmärtämisessä. Päinvastoin se tekee sen entistä vaikeammaksi, kun käsittämätöntä ruvetaan selittämään vielä käsittämättömämmän avulla, Se työntää kysymykset kauemmaksi, antaa ongelmille uuden nimen mutta nostaa samalla esiin uusia kysymyksiä.[9]
Sattuma ei näytä sopivan uskovaisten todellisuuskäsitykseen. He haluavat ajatella, että jumala ohjaa pienimpiäkin kaikkeuden tapahtumia. Cantell hyväksyy tutkijana sattuman osuuden, eikä hän pidä sitä ihmeenä. Toisin kuin esimerkiksi kristitty tutkija K. V. Laurikainen, Cantell ei näe sen, että alkeishiukkasten liikkeet ovat vain tilastollisesti ennustettavissa, olevan merkki jumalan toiminnasta. Cantell arvelee, että tällaiset tulkinnat juontuvat voimakkaasta halusta uskoa jumalaan ja selittää mahdollisimman monet asiat jumalan avulla.[10]
[muokkaa] Elämä ja kuolema
Alkeellisten solujen, maapallon elämän perusyksiköiden, synty on Cantellista tärkein merkkipaalu elämän kehityshistoriassa. Biologiaan perehtymätöntä saattaisi hämmästyttää esimerkiksi nykyisten elämänmuotojen moninaisuus. Biologinen tutkimus on kuitenkin paljastanut erittäin suurta samankaltaisuutta kaikkien elämänmuotojen kesken. Solujen perintötekijöissä tapahtuvat mutaatiot ja luonnonvalinta ovat tuottaneet elämän nykyisen monimuotoisuuden. Tutkimus on työntänyt mystiikkaa kauemmaksi, mutta edelleen on ihmisiä, jotka pitävät uskontonsa luomiskertomusta totuutena. Luontoa ja sen tapahtumia on pidetty osana niin sanottua yleistä ilmoitusta jumalan olemassaolosta. Cantell toteaa tähtitarhojen valtavuus ja elämän monimuotoisuuden järisyttävän ja ihastuttavan hänen mieltään, muta jumalan olemassaolosta ne eivät häntä vakuuta. Ludwig Feuerbach kirjoitti 1800-luvulla, että ”kaikki jumalat häipyvät loppujen lopuksi taivaan sineen”. Hänelle ei ole voittamaton ongelma kuvitella maapallolla ilman jumalan ohjausta tapahtunutta kehitystä, jonka tuloksena on ollut ihminen. Lukemattomat sattumat ovat vaikuttaneet kehityksen suuntaan, ja pienten sattumien vuoksi kehityksen tulos olisi voinut olla aivan toisenlainen kuin se nyt on.[11]
Kuoleman jälkeen ei Cantellin mielestä tule mitään. Kun ihmisen aivotoiminta loppuu, hän ei edes pysty tiedostamaan, että tämä on loppu. Kuoleman hetkellä ihminen lakkaa olemasta yksilö. Kuolleiden sieluista ei ole mitään näyttöä. Puheet ruumiin ylösnousemuksesta ovat hänen mielestään jonninjoutavaa hölynpölyä. Ihmisillä on vain yksi elämä, joka on pyrittävä elämään parhaalla mahdollisella tavalla. Tärkeimmiksi asioiksi elämässä Cantell on vanhetessaan kokenut läheiset ihmissuhteet.[12]
Raamatun mukaan ihmiset ovat kuolemattomia, toisin kuin kaikkien muiden lajien yksilöt. Cantell on havainnut, että tämä on vaikea asia joillekin voimakkaasti lemmikkieläimiin kiintyneille uskovaisille. He toivovat tapaavansa eläinystävänsä taivaassa. Cantellin mielestä ihmisen ainutlaatuisen korostus tuntuu kiusalliselta. Ihmisen ja muiden lajien eroa liioitellaan suuresti. Cantelle näkee erot pikemminkin liukuvana sarjana pieniä aste-eroja. Ihmisen vaistot ohjaavat hänen arvelunsa mukaan toimintaa voimakkaammin kuin ihmiset itse yleensä tiedostavat. Omatunto on Cantellista voimakkaasti kulttuurin, kasvatuksen ja ympäristön muovaama. Sanoilla henki ja sielu on yritetty kuvata huonosti tunnettua ihmisaivojen toimintaa. [13]
Kristinuskon historia on lyhyt verrattuna ihmisen kehityshistoriaan. Ihmisen esivanhemmat osasivat käyttää työkaluja ainakin 2,5 miljoonaa vuotta sitten, ja eräillä muillakin eläimillä on vastaava taito. Cantell kysyy, missä vaiheessa ihminen sai jumalalta kuolemattoman sielun. Luonnontutkijana Cantell näkee ihmisen kehityksen vähäisten muutosten liukuvana sarjana. Ruumiista erillistä sielua tai henkeä ei hänestä ole olemassa. Ihmisen henkinen ja ruumiillinen puoli liittyvät saumattomasti toisiinsa. Kaikki ihmisaivojen toiminta on aineellista, vaikka sen toimintaa ei vielä tunnetakaan alkeishiukkasten tasolla. Kaikki henkiseksi kutsuttu toiminta on hänen käsityksensä mukaan aineeseen kuuluvaa. Mitään aineesta riippumatonta hengen maailmaa hän ei näe olevan olemassa. Ruumiin ylösnouseminen on hänestä mieletön ajatus.[14]
Kun kristinusko korostaa nöyryyttä ja vaatimattomuutta, tätä asennetta tarvittaisiin Cantellin mielestä erityisesti ihmisen suhtautumisessa luontoon. Maapallo ei ole mikään kaikkeuden keskus, ja ihminen on vain valtavan kokonaisuuden mitätön osanen. Raamattu on ihmisten kirjoittama kirja. Ajatus ihmisestä ”jumalan kuvana” on ihmisaivoissa syntynyt toivekuvitelma. Cantellin mielestä tämä on järjetöntä ja kohtuutonta ihmisen itsensä ylentämistä koko muun elävän luonnon yläpuolelle. Luonnontieteilijänä hän kokee kristinuskon voimakkaan ihmiskeskeisyyden outona, vieraana ja vastenmielisenä.[15]
[muokkaa] Uskonto
Cantell arvelee, että alkeellisissa oloissa eläneiden entisaikojen ihmisten elämää painostivat varmaan erilaiset ahdistuksen ja pelon aiheet. Ympäröivän todellisuuden ilmiöt olivat outoja ja pelottavia. Luonnonilmiöihin ja elämänkulkuun liittyi suunnattomasti taikauskoa. Ihmisluontoon kuuluu, että vaikeallekin asialle täytyy yrittää löytää selitys. Jumalten palvonta ja lepyttäminen syntyivät näistä tarpeista. kasautuva tieto on antanut ihmiskunnalle tarkemman käsityksen maapallosta ja sen ympäristöstä. Ihminen on oppinut ymmärtämään paremmin myös omaa mieltään ja sen pelkoja. Taikausko on väistynyt tiedon tieltä. Henkien ja jumalien määrä on vähentynyt ja yksijumalisuus on saanut lisääntyvää kannatusta. Selityksenä sille, että järki ei ole kokonaan syrjäyttänyt uskoa, on pohdittu mahdollisuutta, että uskonnosta olisi ehkä ollut evoluutiossa hyötyä. Ongelmissaan ja kaipuussaan parempaan elämään ihminen on luonut jumalan. Inhimilliset tarpeet ”pitävät hengissä kaikkia uskontoja lukemattomine versioineen ja keskenään riitelevine kuppikuntineen”[16]
[muokkaa] Moraali
Cantellin oma havainto on, että suomalaiset uskovaiset ovat aivan samanlaisia kuin suomalaiset uskonnottomatkin. Hän kertoo saaneensa käsityksen, että monet uskovaiset pitävät mielessään itseään hieman uskonnottomia parempina. Monen uskovaisen suhtautumisessa toisiin ihmisiin on hienoisesti näkyvissä tietoinen tai tiedostamaton tunne omasta paremmuudesta. Nämä ovat henkilökohtaisia vaikutelmia, joiden Cantell toteaa voivan olla oikeita tai vääriä.[17]
Cantell esittää, että evoluution kuluessa ihmisen perintötekijöihin on vähitellen varastoitunut hyödylliseksi osoittautunutta informaatiota, Jonkinlaisen yleiskäsitys inhimillisestä hyvästä ja pahasta saattaa hänen mielestään olla perintötekijöissämme. Tällainen informaatio voisi säilyä ja kehittyä, koska ihminen on ajatteleva laumaeläin ja koska tällaisen informaation avulla ihmiset ovat parhaiten tulleet toimeen keskenään. Niin sanottu omatunto on Cantellista kuitenkin vain suhteellinen, ja se voi antaa vain karkeita yleissääntöjä. Enemmän ohjeita siirtyy hänen käsityksensä mukaan kulttuurin välityksellä.[18]
[muokkaa] Jumala
Deistisen jumalakäsityksen ja täyden ateismin välinen ero on Cantellista mitätön. Panteistinen ajatus jumalasta jää hänen mielestään kovin epämääräiseksi. Cantell on samaa mieltä Arthur Schopenhauerin kanssa, että kyse on vain ”kohteliaasta ateismista”. Kolmas keskeinen vaihtoehto tässä yhteydesä on perinteisen teismin jumala, joka loi kaikkeuden ja seuraa tarkasti kaikkia sen tapahtumia.[19]
Monet ajattelijat ovat pyrkineet todistamaan jumalan olemassaolon, mutta tällainen toiminta ei Cantellista ole johtanut mihinkään. Jos jumala on olemassa, miksi hän ei ole antanut tietoa itsestään, Cantell kysyy. Usko jumalaan perustuu hänestä vain henkilökohtaiseen kokemukseen.[20]
[muokkaa] Jeesus
Käytännöllisesti katsoen kaikki käsitykset Jeesuksesta perustuvat Raamattuun. Evankeliumien kirjoittajista tiedetään hyvin vähän. Esimerkiksi vuonna 1945 löydetty Tuomaan evankeliumi ei ole Cantellin tiedon mukaan tuonut olennaista lisätietoa Jeesuksesta. Siinä esitetyt Jeesuksen ajatukset tuntuvat hänestä epämääräisiltä ja moniselkoisilta. Uusi testamentti on Cantellista tiedonlähteensä ristiriitainen, epäselvä ja epäluotettava. Cantell toteaa, että hänen tietonsa eivät riitä erottelemaan Jeesuksen sanomisista niitä, jotka olivat aikaan uusia, niistä, joita oli esitetty jo ennen hänen aikaansa.[21]
Tutkijat ovat pyrkineet etsimään olennaisimmat asiat Jeesuksen puheista. Cantell epäilee, kuinka luotettavasti Jeesuksen opetusten esitykset kuvaavat Jeesuksen omaa sanomaa. Hänestä näyttää, että sanomisten valinnassa on käytetty tarkoitushakuista jälkiviisautta. Jeesuksen ristiriitaisista lausunnoista on otettu mukaan sopivimpina pidetyt. Monet Uuden testamentin esittämät Jeesuksen ajatukset ovat Cantallista epämääräisiä ja vaikeaselkoisia. Hän on kuullut lukuisia saarnoja koskien tarinaa Martasta ja Mariasta, mutta ei ole koskaan kuullut arvosteltavan Jeesuksen Cantellin mielestä epäreilua ja kehnoa toimintaa sen yhteydessä. Vuorisaarnan ohjeet ovat Cantellista liian kärjistettyjä yksilöiden ja yhteisöjen suhteiden perustaksi[22]
[muokkaa] Helvetti
Cantell toteaa erityisesti ajatuksen helvetistä päästäneen ihmisen mielikuvituksen valloilleen. Hänen mielestään kirkon suhtautumisessa helvettiin paljastuu inhimillinen alhaisuus ja pahansuopuus. Helvetin tulella on ahdistettu ihmisiä tuhansien vuosien ajan. Sitä on käytetty uhkana, kostona ja vallankäytön välineenä. Cantellista helvetti kertoo ehkä myös joidenkin ihmisten sairaalloisen ahdistuneesta masokismista. Helvetin yhteensopiminen kaikkihyvän ja kaikkivaltiaan jumalan kanssa tuntuu hänestä mahdottomalta.[23]
Ihmisten jakaminen taivaaseen ja helvettiin meneviin tuntuu Cantellista mielettömältä ja ihmisten oikeudenmukaisuuden tajua syvästi loukkaavalta. Ihmisten välillä on hänen havaintojensa mukaan vain aste-eroja, eikä hän katso tuntevansa täysin pahoja tai täysin hyviä ihmisiä. Cantellin mielestä helvettiajatukse kautta on tehty ihmiskunnalle suunnatonta vahinkoa. Tämän vuoksi se pitäisi nopeasti poistaa kristinuskon opinkappaleista. Tämän hän toteaa vaikeaksi, koska helvettioppi perustuu Jeesuksen sanoihin Raamatussa. Jos helvetti otettaisiin pois, kristinuskosta putoaisi pois muitakin asioita.[24]
[muokkaa] Lähteet
- Cantell, Kari: Tiedemiehen mietteitä uskosta: Kutsu elämänkatsomukselliseen pohdiskeluun. 2. painos 1996. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1996. ISBN 951-0-21018-8.
