Suojelusenkeli
Wikipedia
Suojelusenkeli on enkeli, joka joidenkin uskomusten mukaan suojaa ja ohjaa ihmistä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Usko siihen, että jumala(t) lähettävät hengen jokaisen ihmisen suojaksi oli yleinen jo antiikin kreikan filosofiassa. Platon viittaa ajatukseen dialogissaan Faidon (108). Uskomus esiintyy myös Vanhassa testamentissa, mutta ei kuitenkaan kovin selvästi esitettynä. Danielin kirjan mukaan vaikuttaa siltä, että enkelit on asetettu suojaamaan myös tiettyjä maita. Rabbiinisen Eenokin kirjan jae 100:5 sanoo, että vanhurskailla on suojaavat enkelit.
Apostolien teoissa (Ap.t. 12:15) on myös viittaus uskomukseen. Matteuksen evankeliumin (Matt. 18:10) mukaan lapsilla on suojelusenkelit:
- "Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja."
Kristilliseen käsitykseen suojelusenkeleistä on vaikuttanut myös apokryfikirjoihin kuuluvassa Tobitin kirjassa (Tobiaan kirjassa) kerrottu tarina Tobititsta, joka lähtee toimittamaan isänsä asioita. Hänelle palkataan matkaseuraksi palvelija, joka osoittautuu varsin kekseliääksi. Kertomuksen lopussa palvelija paljastaa, että hän onkin enkeli, Rafael nimeltään. Kuvataiteessa esiintyy aihe, jossa mies ja enkeli kulkevat maantietä pitkin. He ovat Rafael ja Tobit. Mies on toisinaan kuvattu kala kädessään, mikä viittaa kertomuksen ykistyiskohtaan.
[muokkaa] Tulkintoja
[muokkaa] Uskonnolliset tulkinnat
Kristinuskossa ei ole varsinaisesti määritelty, onko jokaisella ihmisellä suojelusenkeli vai ei. Enkeleiden käsitettä ja enkelihierarkioita kehitti muun muassa pseudo-Dionysios Areopagita 400-luvulla. Pyhä Ambrosius uskoi, että pyhimykset menettävät enkelinsä joutuakseen suurempiin kiusauksiin ja taisteluihin. Pyhä Hieronymus ja Pyhä Basileios sanoivat, että synti ajaa enkelit pois.
Ensimmäinen kristitty teologi, joka määritteli asiaa tarkemmin, oli Honorius Autunlainen (kuoli 1151). Hän sanoi, että jokainen sielu saa suojelusenkelin sillä hetkellä, kun se sijoitetaan ruumiiseen. Tuomas Akvinolainen oli samaa mieltä, ja määritteli, että suojelusenkelin tehtävä kuuluu enkelihierarkian alimmille enkeleille. Duns Scotus puolestaan oli sitä mieltä, että kuka tahansa saattaisi ottaa tehtävän.
Yksi vanhan kirkon ajan suojelusenkeleihin liityvä pohdinta koski suojelusenkelin suhdetta kasteeseen: saiko ihminen suojelijansa vasta kasteessa? Tuomas Akvinolainen ajatteli, että kasteessa enkeli saa täyden toimintavallaan, sillä vasta silloin se saa kaiken avun Jumalalta ja Kristukselta taitelussa pahaa vastaan.
Ajatus suojelusenkleistä alkoi vahvistua reformaation jälkeen niin protestanttisella kuin katolisellakin puolella.
Nykyaikaisen katolisen uskon mukaan suojelusenkelit suojelevat ruumista ja esittävät rukoukset Jumalalle. Katolisessa kirkossa vuodesta 1670 vietetty suojelusenkelien muistopäivä oli alun perin arkkienkeli Mikaelin päivänä, mutta nykyään päivä on 2. lokakuuta.
[muokkaa] Psykologiset tulkinnat
Lastenpsykologian ja -psykiatrian, sekä erityisesti varhaisen vuorovaikutuksen ja kiintymyssuhdeteorian näkökulmasta on myös esitetty eräitä tulkintoja (suojelus)enkeleistä. Muun muassa Lieberman ym.[1] ovat esittäneet että suojelusenkelin hahmo edustaa sekä lapselle että myöhemmin aikuiselle sitä (jungilaisesti tulkiten arkkityyppistä) hoivan antajan, äidin ja isän tai muun tärkeän kiintymyssuhdeobjektin hahmoa joka suojaa, kantaa käsillään, pitää kädestä, ohjaa ja opastaa sekä erityisesti tyynnyttää lasta läheisyydellään ja sanoillaan emotionaalisesti haastavissa tilanteissa. Myös virsien sanat "kanna käsilläsi", "pidä lähelläsi", "käsi enkelin kädessä" ja "isän käsillä" tai "isän sylissä" on nähty viittaavan tähän alkuperään. Esimerkkinä tästä voisi toimia esimerkiksi tunnettu "Suojelusenkeli" -laulu:
Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, Hänt' ihana enkeli kotihin vie. niin pitkä on matka, ei kotia näy, vaan ihana enkeli vierellä käy.
On pimeä korpi ja kivinen tie. Ja usein se käytävä liukaskin lie. Oi pianhan lapsonen langeta vois, jos käsi ei enkelin kädessä ois.
Ja syntikin mustia verkkoja vaan on laajalle laskenut korpehen maan. Niin pianhan niihinkin tarttua vois, jos käsi ei enkelin kädessä ois.
Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Hänt' ihana enkeli kotihin vie. Oi, laps' ethän milloinkaan ottaakaan vois sä kättäsi enkelin kädestä pois.
On esitetty, että vanhemman hoitaessa myöhemmin omaa lastaan nämä ylisukupolviset varhaisen vuorovaikutuksen ja kiintymyssuhteen sekä hoivan ja huolenpidon mallit aktivoituvat ja ovat se rakennelma joka tuottaa riittävän hyvää vanhemmuutta sekä ovat myös malli ja rakenne joka aktivoituu myöhemmissä vaara- ja stressitilanteissa. On esitetty, että suojelusenkelin hahmo, enkelitulkinta ja sanat ym. voisivat olla osin kumpuamassa siitä sisäistyneestä kiintymyksen ja hoivan sekä huolenpidon mallista josta vauva ja lapsi aikanaan sai nauttia ja joka myöhemmin sisäistyin kiinteäksi mutta heikosti tiedostetuksi osaksi hänen ydinpersoonallisuuttaan.
‘Fraiberg and her colleagues (1975) introduced the metaphor “ghosts in the nursery” to describe the ways in which parents, by reenacting with their small children scenes from the parents’ own unremembered early relational experiences of helplessness and fear, transmit child maltreatment from one generation to the next. In this article we propose that angels in the nursery—care-receiving experiences characterized by intense shared affect between parent and child in which the child feels nearly perfectly understood, accepted, and loved—provide the child with a core sense of security and self-worth that can be drawn upon when the child becomes a parent to interrupt the cycle of maltreatment.‘[1]
