Sohn Kee-chung
Wikipedia
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Sohn Kee-chung |
|||
Miesten yleisurheilu | |||
Olympialaiset | |||
Kultaa | Berliini 1936 | maraton |
Sohn Kee-chung (hangul 손기정, hanja 孫基禎, 29. elokuuta 1912 Sinŭiju – 15. marraskuuta 2002) oli eteläkorealainen kestävyysjuoksija ja olympiavoittaja. Sohnista tuli ensimmäinen korealainen olympiamitalisti hänen voitettuaan vuonna 1936 Berliinin olympialaisissa maratonin kultaa osana Japanin joukkuetta.
Sohn Kee-chung syntyi nykyisen Pohjois-Korean alueella olevassa Sinŭijun kaupungissa. Vuosien 1933-1935 välillä hän osallistui 13 maratonille, joista hän voitti kymmenen. 3. marraskuuta 1935 hän juoksi maailman kaikkien aikojen parhaan ajan: 2 tuntia, 26 minuuttia ja 42 sekuntia. Se säilyi parhaana aikana aina vuoteen 1947.
Japani miehitti Koreaa Berliinin kisojen aikaan ja Sohn Kee-chung pakotettiin osallistumaan osana Japanin joukkuetta, käyttäen japanilaistettua nimeä Son Kitei. Hän voitti maratonin ajalla 2 tuntia, 29 minuuttia ja 19,2 sekuntia. Sohn käytti erikoisia tossuja, joissa oli oma lokero isovarvasta varten. Eräs korealaisista lehdistä, Dong-a Ilbo, tarkoituksella poisti Japanin lipun kuvasta, jossa Sohn Kee-chung vastaanotti mitaliaan. Tämä raivostutti japanilaiset: kahdeksan toimittajaa vangittiin ja lehden toiminta loppui yhdeksäksi kuukaudeksi.
Olympiamaraton jäi Sohn Kee-Chungin uran viimeiseksi. Myöhemmin hänestä tuli arvostettu maratonvalmentaja. Hän valmensi muun muassa Barcelonan vuoden 1992 olympiavoittajaa Hwang Young-chota.
Kotikisoissa Soulissa 1988 Sohn Kee-chung sai kunnian tuoda olympiatuli avajaisissa stadionille. Sohn kuoli 90-vuotiaana keuhkokuumeeseen.
[muokkaa] Aiheesta muualla
1896: Spiridon Louis | 1900: Michel Théato | 1904: Thomas Hicks | 1908: Johnny Hayes | 1912: Kenneth McArthur | 1920: Hannes Kolehmainen | 1924: Albin Stenroos | 1928: Boughéra el-Ouafi | 1932: Juan Carlos Zabala | 1936: Sohn Kee-chung | 1948: Delfo Cabrera | 1952: Emil Zátopek | 1956: Alain Mimoun | 1960: Abebe Bikila | 1964: Abebe Bikila | 1968: Mamo Wolde | 1972: Frank Shorter | 1976: Waldemar Cierpinski | 1980: Waldemar Cierpinski | 1984: Carlos Lopes | 1988: Gelindo Bordin | 1992: Hwang Young-cho | 1996: Josia Thugwane | 2000: Gezahegne Abera | 2004: Stefano Baldini |