Sofia Zida
Wikipedia
Sofia Zida | |
Syntynyt: | 1984 |
Taiteilijanimet: | Sofia Zida |
Kotipaikka: | Vaasa, Suomi |
Aktiivisena: | 2002- |
Tyylilajit: | Pop |
Ammatit: | laulaja |
Levy-yhtiöt: | EMI |
Sofia Zida (oik. Sofia Stenman, s. 1984), aiemmin tunnettu pelkästään nimellä Sofia, on Vaasasta kotoisin oleva suomalais-meksikolainen R&B- ja popartisti, joka vaikutti ennen soolouraansa F2F-yhtyeessä. Hän aloitti soolouran nimellä Sofia ja esiintyi ensimmäistä kertaa julkisesti Tenavatähti-kilpailussa 1992 ja on toiminut lapsimallina. Hänen ensimmäinen julkaistu oma singlensä on You Know What To Do. Sofia oli kihloissa Markus Pöyhösen kanssa, kunnes kolmiodraama erotti pariskunnan.
Sofia Zidan menestynein kappale on "Disco Mamazida", joka on saanut hyviä arvosteluja.lähde? Hänen esikoisalbuminsa julkaistiin toukokuussa 2006. Ennen debyyttialbuminsa julkaisua Zida on ollut mukana Hairspray-musikaalissa.
Sittemmin helsinkiläistynyt Sofia Zida syntyi Vaasassa, jossa hän oppi nuorena hyvän ruotsin kielen taidon. Monipuolisen Sofian musiikkiura alkoi jo hyvin varhaisessa iässä. Hän lauloi kirkkokuorossa jo 7-vuotiaana, josta matka jatkui suosittuun Tenavatähti-kilpailuun. Vuoden kestänyt Tenavatähti-kiertue toi vasta 8-vuotiaalle Sofialle paljon itseluottamusta ja esiintymiskokemusta. Hän esiintyi ja lauloi erilaisissa tanssiryhmissä, mainoksissa, teatteriproduktioissa, ja viime vuosina myös omilla klubikeikoillaan. Viimeisimpiin projekteihin kuului esiintyminen Hairspray-menestysmusikaalissa Helsingin kaupunginteatterissa 2006–2007. Roolissaan hän sai laulaa, näytellä ja tanssia.
Sofian musikaalisuus ja luontainen esiintymisvietti periytyy hänen meksikolaiselta isältään ja suomalaiselta äidiltään.lähde? Isä on trumpetisti, joka kiertää edelleen ahkerasti ympäri maailmaa. Myös lähes koko suku on jollain tavalla musiikkihommeleissa mukana. Serkut soittavat ruotsalaisessa Reggeton-yhtyeessä, ja kaikki sedät soittavat eri kokoonpanoissa ympäri maailmaa.lähde? Yksi hänen siskoistaan on toiminut mm. Madonnan stylistina.*{http://www.stara.fi/?p=3847}
[muokkaa] Albumit
Albumin tiedot |
---|
Tenavatähti 1992
|
Disco Mamazida
|
TBA
|
[muokkaa] Singlet
- Losing My Mind (Far Out) (2002)
- You Know What To Do (2004)
- Never Walk Away (2005)
- Disco Mamazida (2006) #1
- Stomp (2006)