Sinfonia nro 9 (Beethoven)

Wikipedia

Sinfonian alkuperäinen käsikirjoitus.

Alkuperäiset nuotit vuodelta 1798.

Kuorofantasian nuotit.

Oodi ilolle -runon nuotit.

Beethoven vuonna 1823 Ferdinand Georg Waldmüllerin maalauksessa. Beethovenin kronikoitsijan Schindlerin mielestä muotokuva ei vastannut lainkaan todellisuutta. Waldmüller oli kuitenkin Beethovenin ikuistaneista maalareista merkittävin taiteilija. Eräs toinen kirjoittaja oli sitä mieltä, että muotokuva vähintäänkin paljasti Beethovenin tuiman ja tyytymättömyyden katseen ja sopi hyvin yhteen hänestä muuten saadun traagisen sankarikuvan kanssa.

Ludwig van Beethovenin sinfonia nro 9 d-molli valmistui 1820-luvulla. Se on säveltäjän viimeinen sinfonia, ja se tunnetaan varsinkin viimeisestä osastaan, jossa kuullaan Friedrich Schillerin Oodi ilolle kuoron laulamana. Euroopan hymnin melodia on peräisin teoksen finaalista.

Beethovenin 9. sinfonia on romanttinen teos, mutta kuoron käyttö sinfoniassa oli tuohon aikaan äärimmäisen harvinaista.^lähde?

Beethoven oli jo 1790-luvun lopusta alken kärsinyt etenevästä kuulon menetyksestä, ja yhdeksännen sinfoniansa valmistuessa hän oli jo täysin kuuro.

[muokkaa] Historia

Beethovenin mielessä oli ollut vuodesta 1793 asti säveltää Schillerin Oodi ilolle -runo.^[1] Vuodelta 1798 peräisin olevassa luonnosvihossa siihen viitataan, ja vuonna 1808 Beethoven sävelsi fantasian kuorolle ja orkesterille (Kuorofantasia), jossa hän yritti ensimmäisen kerran aloittaa hymnin säveltämisen. Kahdeksannesta sinfoniasta löytyy melodia joka oli tarkoitettu hymnin aloitukseksi. Ensimmäiset luonnokset yhdeksänteen sinfoniaan ovat vuodelta 1816, mutta työ oli keskeytettävä moneen kertaan Missa solemniksen ja viimeisten pianosonaattien säveltämistä varten.^[2] Sinfonia valmistui helmikuussa 1824. Yhdeksäs sinfonia poikkeaa aikaisemmasta sinfoniaperinteestä kuoron takia. Soolo-osuuksissa lauloivat 17-vuotias Henrietta Sontag (sopraano) ja 21-vuotias Karoline Unger (altto).

[muokkaa] Ensiesitys

Wieniläiset olivat nyt ihastuneita Gioacchino Rossinin musiikkiin, ja niinpä Beethoven, saatuaan vihdoin valmiiksi yhdeksännen sinfonian, uhkasi että se kantaesitettäisiin Berliinissä. Silloin wieniläiset saivat kootuksi vetoomuksen kotikaupunkinsa puolesta. Beethoven mietti, pitääkö konsertti Theater an der Wienissä vai Kärntnertorissa. Lopulta hän valitsi viimeksi mainitun, koska hänen ystävänsä olivat sen kannalla. Harjoituksissa ilmapiiri oli myrskyisä. Laulajat valittivat, että heiltä vaadittiin liikaa ponnistusta ja soittajat vastustivat täysin uutta roolia. Mutta toukokuun 7. päivä ongelmat oli jo ratkaistu. Esitys sovittiin alkavaksi 7. toukokuuta kello 7. Teatteri oli täynnä ja vain poissa Wienistä oleva arkkiherttua Rudolph puuttui. Beethoven oli luvannut itse johtaa esityksen, mutta lopulta hän johti esityksen Ignaz Umlaufin kanssa. Toinen osa jouduttiin keskeyttämään hetkeksi yleisön suosionosoitusten vuoksi. Esityksen loputtua oli hetken hiljaista. Sitten yleisö puhkesi suosionosoituksiin. Beethoven itse havaitsi tämän vasta, kun Karoline Unger juoksi näyttämölle, tarttui häntä kädestä ja käänsi yleisöön päin. Kun yleisö puhkesi suosionosoituksiin viidettä kertaa, poliisipäällikkö huusi "Hiljaa!"

[muokkaa] Osat

9. sinfonia on neliosainen:

• Allegro ma non troppo e poco maestoso
• Molto vivace - Presto
• Adagio molto e cantabile - Andante
• Presto - Allegro assai vivace

Kuoroa käytetään niistä ainoastaan viimeisessä. Säveltäjä ehti kirjoitella luonnoksia kymmenettä sinfoniaansa varten, mutta ei koskaan saanut sitä lähimainkaan valmiiksi. Hän kuoli 1827, kolme vuotta yhdeksännen sinfoniansa kantaesityksen jälkeen.

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ Marianne Basile: Beethoven.
2. ↑ Pam Brown: Ludwig van Beethoven.

[muokkaa] Ääninäytteitä

•  Oodi ilolle .ogg-äänitiedostona^?
  

  
•  Sinfonian finaali ogg-äänitiedostona Bayreuthin festivaaliorkesterin esityksenä.^?

[muokkaa] Katso myös

• Missa Solemnis

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Osa Beethovenin 9. sinfoniasta Leonard Bernsteinin johtamana