Saksan demokraattisen tasavallan kansanarmeija
Wikipedia
Itä-Saksan kansanarmeija (saksaksi Nationale Volksarmee, NVA) oli Saksan demokraattisen tasavallan asevoimien nimi, joka toimi vuosina 1956–1990.
Se perustettiin 1. maaliskuuta 1956 vastavoimaksi Saksan liittotasavallan Bundeswehrille. NVA:n perusta luotiin jo vuonna 1952, kun sen edeltäjä Kasernierte Volkspolizei (KVP) muodostettiin.
NVA oli vapaaehtoisarmeija vuoden 1962 tammikuuhun asti, kunnes maassa astui voimaan yleinen asevelvollisuus. Asepalvelus kesti 18 kk ja siihen olivat velvoitettuja 18–26-vuotiaat miehet. Naiset pystyivät ilmoittautumaan vapaaehtoisiksi. Aseettomaan palvelukseen luotiin 1964 mahdollisuus rakennussotilaana (Bausoldat). Nämä joukot erotettiin normaaleista yksiköistä, jotta idealismi ei leviäisi. Aseistakieltäytyjiä vainottiin ja heiltä evättiin usein opiskelupaikka palveluksen jälkeen. Totaalikieltäytyjät olivat valtion vihollisia ja heidät tuomittiin vankeuteen, jonka jälkeen seurasi usein karkotus.
Kansanarmeijan aseistus oli pääasiassa lähtöisin Neuvostoliitosta, ja se muodosti Neuvostoliiton etulinjan joukkojen kanssa ensimmäisen aallon mahdollisessa hyökkäyksessä NATOa vastaan. Se oli Varsovan liiton jäsenien parhaiten aseistettu armeija Neuvostoliiton jälkeen.
Vuonna 1987 kansanarmeija oli saavuttanut voimansa lakipisteen ja se koostui 175 300 sotilaasta. Arviolta puolet heistä oli ammattisotilaita ja loput suorittamassa varusmiespalvelustaan.
NVA liitettiin Bundeswehriin 1990. Suurin osa entisistä DDR:n upseereista vapautettiin kuitenkin palveluksesta ja muut alennettiin. Kasarmeja suljettiin ja neuvostokalusto poistettiin pääosin käytöstä ja tuhottiin tai myytiin ulkomaille. Suomi osti DDR:n kansanarmeijan jäännöksistä pääasiassa panssarivaunuja, mutta myös kevyitä aseita, kenttätykkejä ja raketinheittimiä.
