Rymy-Eetu
Wikipedia
Rymy-Eetu oli Erkki Tantun vuodesta 1930 piirtämä sarjakuva, joka ilmestyi 1970-luvulle saakka.
Rymy-Eetu ilmestyi ensimmäisen kerran Nuoressa Voimassa 1930. Silloin hahmolla ei vielä ollut nimeä. Tämän jälkeen sarjakuvaa alkoi julkaista Kansan Kuvalehti, jossa Ilmari Turja keksi nimen uudelle sankarille. Rymy-Eetu sai nimensä väkevyytensä ja miehekkyytensä mukaan, vaikkei hän koskaan kova rymyäjä ollut.
Kaikkiaan Rymy-Eetu ilmestyi seuraavissa lehdissä:
- Nuori Voima 1930
- Kansan Kuvalehti 1931-1935
- Nuori Voima 1935
- Hakkapeliitta 1936-1944
- Kansan Kuvalehti (alkoi ilmestyä uudelleen) 1945-1954
- Radiokuuntelija-Antenni 1955-1968.
- Käytännön Maamies 70-luku
- Suomen Kuvalehti 2007
Rymy-Eetu ilmestyi siis (pienin tauoin) noin neljäkymmentä vuotta[1]. Suomen Kuvalehti alkoi julkaista vuonna 2007 uusiksi Kansan Kuvalehdessä ilmestyneitä väritettyjä Rymy-Eetuja.[2]
Rymy-Eetu on väkevä, varreltaan vanttera mies, joka niin sodan kuin rauhan aikoina pystyi lähes yli-ihmismäisiin suorituksiin. Välillä hän tuntuu hallitsevan luonnonvoimiakin. Tosin hänen uhitteleva luonteensa saattaa hänet joskus pulaan. Mutta tiukassakin paikassa piippu pysyy jämäkästi suupielessä.
Rymy-Eetun vastapelurina on usein serkkupoika Kalle Kuikkaneva, lyhyenläntä silmälasipäinen veijari, joka nokkeluuttaan joskus pääsee Rymy-Eetusta voitolle.
Otava julkaisi Rymy-Eetu -albumeja vuosina 1938-1968. Koostesarjoihin Tauno Karilas riimitteli ruutujen alle tekstit, jollaisia ei alkuperäisissä sarjakuvissa ollut[3]. Tanttu ei sarjakuvaansa tekstiä tarvinnut vaan antoi pelkkien ilmeikkäitten kuviensa puhua. Silloin tällöin tosin saattoi puhekupla auttaa kerrontaa.
Sota-aikana Rymy-Eetua käytettiin propagandassa. Rymy-Eetu murskasi venäläiset vastustajansa tarinoissaan perusteellisesti.
Moskovan välirauhan solmimisen jälkeen Suomen kustannusyhdistys lähetti kirjakaupoille pyynnön poistaa näytteiltä 288 teosta ja lopettaa niiden myynti. Näiden kirjojen joukossa olivat Rymy-Eetu ja Hymy-Freetu sekä Rymy-Eetun jymyvoitto[4]. Otava julkaisi 1999 kokooma-albumin Rymy-Eetu ryssän kauhu, jossa olivat mukana kaikki sodan aikana julkaistut neljä Rymy-Eetua.
Helsingissä on baijerilaistyyppinen ravintola (avattu tammikuussa 2008) nimeltä Rymy-Eetu, jossa on vaihtuva sarjakuvanäyttely nimihahmosta.[5]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Erkki Tanttu: Rymy-Eetu uljaimmillaan (Keuruu 1984, Otava), ISBN 951-1-07696-5
- ↑ Legendaarinen Rymy-Eetu alkaa SK:ssa
- ↑ Suomen Sarjakuvaseura - MIKSI ERKKI TANTULLE?
- ↑ Kielletyt kirjat, kotimainen kirjasensuuri
- ↑ HS.fi - Oma kaupunki - ravintolat