Ray Kong
Wikipedia
Ray | |
Ray ensimmäisellä kaudella. |
|
Nimi japaniksi: | Kon Rei |
---|---|
Ikä: | 15-17 |
Kansallisuus: | kiinalainen |
Hiukset: | Mustat |
Silmät: | Oranssit, ruskeat, kultaiset |
Petosiru: | Driger |
Ensiesiintyminen: | Mangan luku 2 Animen jakso 4 |
Seiyū: | Aya Hisakawa |
Ääninäyttelijät: | Daniel DeSanto |
Ray Kong, (Kon Rei), on fiktiivinen anime- ja mangahahmo Beyblade-sarjassa.
Ray on ylpeä ja itsevarma, mutta erittäin kriittinen itseensä. Hän myös monesti harjoittelee kehoaan sekä mieltään, jotta hänestä tulisi mahdollisimman hyvä bleidaaja. Ray on ystävällinen ja sosiaalinen kun hän haluaa, mutta silti Ray ei paljasta todellisia tunteitaan. Hän myös suosittu tyttöjen keskuudessa sillä ensimmäisellä kaudella fanittajien lisäksi Mariah oli jo pitkään ihastunut häneen. Myös toisella kaudella Salimalla oli tunteita Rayta kohtaan. Ray asui lähes koko lapsuutensa eristyksessä pienessä vuoristoisessa kylässä, jossa hän harrasti bleidausta kavereittensa kanssa. Myöhemmällä iällä hän sai Leen isoisältä Driger nimisen petosirun. Samana yönä hän myös lähti kiertämään maailmaa ja lopuksi päätyikin herra Dickensonin suostuttelemana Japanin paikalliseen turnaukseen. Rayn entiset joukkue toverit eivät ymmärtäneet hänen lähtöään ennen kuin he kohtasivat Aasian turnauksessa, jossa Ray sai lopultakin sovittua erimielisyydet vanhojen joukkue tovereittensa kanssa. Kolmannella kaudella kuitenkin Ray päätti jättää Kiekkomestarit ja siirtyä takaisin vanhaan seuraansa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Manga
Ray esiintyy mangan 2 kirjassa yhtenä rauhallisimmista bleidaajista koskaan. Häntä ei hetkauta juuri mikään ja harvoin tämä 12-vuotias bleidaaja suuttuukaan. Hän usein nukkuu ennen otteluitaan, tai sulkee silmänsä ja keskittyy tulevaan otteluun. Ray on muutenkin erittäin tasapainoinen ihminen, jonka bleidaus tyylikin on samanlainen. Hän myös pystyy arvioimaan pelkällä katsella, miten hyvä kukin bleidaaja on. Kiinasta kotoisin oleva Ray lähti Tysonin isoveljen Hitoshin suostuttelemana Japaniin, jossa hän kohtasi Tysonin. Aluksi hän ei pitänyt Tysonia minään vastustajana, mutta Hitoshi varoitti Raytä, ettei tämä ole nähnyt mihin Tyson oikein pystyy. Jolloin hän myös hävisikin Tysonille ja huomasi mitä Hitoshi tarkoitti. Kuten animessa myös mangassa hänen entiset joukkue toverit eivät ymmärtäneet Rayn lähtemistä pois kotimaastaan, ennen kuin hän sattumalta tapasi heidät uudestaan, ollessaan Kiinassa uuden joukkueensa kanssa.
[muokkaa] Hyrrät
- Driger S
- Dríger F
- Dríger V
- Dríger V2
- Dríger G
- Dríger MS
[muokkaa] Sukulaiset
- Setä (Stan)
- tyttöystävä (Mariah)
[muokkaa] Saavutukset
[muokkaa] Triviaa
Tämä osio sisältää luettelon nippelitietoa. Voit auttaa Wikipediaa yhdistämällä oleelliset tiedot artikkelin muihin osioihin ja poistamalla merkityksettömät tiedot. |
- On kotoisin Shandong Provinsista, Kiinasta.
- Mangassa Rayn syntymävuosi on 1988.
- Mangan perusteella Rayn kiinalainen horoskooppi on Lohikäärme.
- Ray on animen mukaan nuorempi kuin Kai.
- Ei hävinnyt animen ensimmäisellä kaudella Aasian turnauksessa otteluakaan.
- Ei ole hävinnyt koskaan Leelle
- Otteli mangassa vain kolme kertaa Driger V hyrrällä.
- Ei hävinnyt animen toisen kauden MM-Turnauksessa otteluakaan.
- Voitti toisella kaudella Kiekkomestareista ainoastaan Maxin.
- Hävisi animen toisella kaudella vain kolme ottelua, joista kahdesti Josephille ja kerran Dungalle.
- Rayn silmien väri vaihtelee animessa tuotantokausittain.
- Mangassa Rayn hiukset on violetit.
|
|||||
---|---|---|---|---|---|
Päähahmot | |||||
Tyson Granger | Kai Hiwatari | Ray Kong | Max Tate | Kenny | Hilary Tachibana | Hiro Granger | |||||
Viholliset | |||||
Voltair | Boris Balkov | Gideon | Tohtori Zagart | Tohtori B | Tohtori K | |||||
Manga | |||||
Bakuten Shoot Beyblade | Takao Aoki | |||||
Anime | |||||
Beyblade • Beyblade V-Force • Beyblade G-Revolution | |||||
Elokuva | |||||
Beyblade | |||||
Muuta | |||||
Luettelo Beybladen hahmoista |