Ravintola Matala
Wikipedia
Ravintola Matala on oululainen ruokaravintola, joka sijaitsee kauppatorin laidalla Rantakadun ja Kauppurienkadun kulmassa. Ravintola avattiin vuonna 2004.
Matala on valittu Suomen parhaimpien ravintoloiden joukkoon useampana vuonna. Ravintola-alan ammattilaisten vuosittain valitsemalla Suomen 50 parasta ravintolaa-listalla Matala sijoittui vuonna 2008 neljänneksitoista[1] ja vuonna 2007 kahdeksanneksi, jolloin se oli paras ravintola Helsingin ulkopuolella.[2]
Ravintolan tilat ovat Jurveliuksen talossa, joka on yksi Oulun vanhimpia puutaloja. Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiön remontoi talon opiskelija-asunnoiksi ja alakerran liiketilan ravintolaksi vuonna 1999. Suunnittelusta vastasi arkkitehtitoimisto Jukka Laurila.
Jurveliuksen talossa on ollut kahvilatoimintaa ainakin 1920-luvulta lähtien. Kahvila tai keskiolutravintola on paikalla toiminut ainakin nimillä Torikahvila ja Rantabaari, mutta jo 1940-1950 -luvuilla paikkaa kutsuttiin "Matalaksi". Huonomaineinen paikka toimi ainakin 1980-luvun puoleen väliin asti.[3]
Ilkka Järvi-Laturin tositapahtumiin perustuva elokuva Kotia päin on kuvattu pääosin Matalassa, ja se kertoo nykyistä ravintolaa edeltävän keskiolutravintolan omistajasta ja hänen pojastaan.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Juntto, Anssi: Mielenkiintoista ruokaa yllättävällä tavalla Viisi Tähteä. 25. maaliskuuta 2008. Unione Oy. Viitattu 14. kesäkuuta 2008.
- ↑ Juntto, Anssi: Ruoan on oltava mielenkiintoista Viisi Tähteä. 27. maaliskuuta 2007. Unione Oy. Viitattu 14. kesäkuuta 2008.
- ↑ Sankala, Kari: Rannan Matalan uudet kujeet : keittiömestarit häärivät rapparina ja maalarina monimaineisessa paikassa. Kaleva, 15. joulukuuta 2003, s. 5. Oulu: Kirjapaino-osakeyhtiö Kaleva. Artikkelin verkkoversio (viitattu 14. kesäkuuta 2008).
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Matalan kotisivut
- Kovalainen, Pasi: Vihreä talo meren rannalla. Oulu: Pohjoinen, 2000. ISBN 951-749-346-0.