Rakkolevä
Wikipedia
| Rakkolevä | ||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Lähikuva rakkolevästä |
||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||
|
Rakkolevä (Fucus vesiculosus) on 20–50 cm pitkä levä. Sillä on nahkamainen, litteä ja haaroittunut sekovarsi, jossa parittain ilmarakkoja, jotka kohottavat levää pohjasta. Ilmarakkoja ei ole voimakkaasti aallokolle alttiilla paikoilla kasvavilla yksilöillä. Niiden tarkoitus on nostaa suhteellisen painavaa levää kohti valoa. Rakkolevän nimi puolestaan tulee sen sukurakkuloista. Lisääntymiskykyisten yksilöiden haarojen päässä on pulleita sukurakkuloita. Se kasvaa kallioihin ja kiviin kiinnittyneenä. Suomessa sitä tavataan pitkin merenrannikkoamme vähentyen Suomen- ja Pohjanlahden perukoita kohti. Myrskyjen pohjasta irrottamat rakkolevät ajautuvat ruskeiksi valleiksi rannalle. Ennen näitä rantaan ajautuneita rakkolevämassoja käytettiin kasvilannoitteena. Rakkolevä on taantunut Itämerellä. Tämä heijastuu kuin yllättäen myös maalajeihin. Esimerkiksi rantakäärme on harvinaistunut, kun rakkolevä on vähentynyt ja näin myös rantaanajautuvat levävallit paikoin hävinneet. Rantakäärme munii näihin valleihin. Itämeressä elää kaksi lisääntymistavoiltaan erilaista lajia. Toinen itiöi touko-kesäkuussa ja harvinaisempi muoto syksyllä. Nyttemmin on huomattu, että Fucus f. nana on ilmeisesti oma lajinsa. 1900-luvun alussa rakkolevä kasvoi jopa 12 metrin syvyydessä saaristomerellä ulkosaaristossa.
Rakkolevä on eräs Itämeren avainlajeista. Se on muun muassa aikuisten leväsiirojen ravintoa. Rakkolevä hävisi monin paikoin Suomen rannikolta 1978–1979. Syynä pidetään silloista erikoisen voimakasta Atlantilta saapunutta suolapulssia, joka nosti ravinnepitoista vettä Suomen rannikolle sillä seurauksella, että yksivuotiset rihmamaiset levät runsastuivat nopeasti. Nopeakasvuiset ectocarpus siliculosus ja pylaiella littoralis valtasivat rakkolevän kasvualueita ja tukahduttivat fucuskasvustoja. Lisäksi veden yleinen sameneminen ravinnepiikin (eli nopean rehevöitymisilmiön) seurauksena pienensi rakkolevän kasvusyvyyttä. Myös esimerkiksi se tosiasia, että leväsiiran poikaset runsastuivat erittäin voimakkaasti pilayellan ja ecotcarpuksen tarjotessa määrättömästi ravintoa vaikutti fucuksen tilanteeseen. Aikuinen leväsiira nimittäin laiduntaa erityisen tehokkaasti rakkolevää ja räjähdysmäisesti kasvanut siirapopulaatio vaikutti varmasti fucuksen vähenemiseen sitä lisäävästi. Itämeri on rehevöitynyt myös hitaammalla nopeudella ja samat ilmiöt kuin 1978–79 vaikuttavat jatkuvasti fucuksen menestymiseen, kuin myös sen lukemattomiin seuralaislajeihin Itämerellä.
