Monoi
Wikipedia
Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua. |
Monoi, tahitilainen öljy on vuosikausia vanha polynesialainen salaisuus, joka on valloittanut kosmetiikkamaailman tuoksullaan ja ominaisuuksillaan. Hajustettu öljy on Monoi-sanan tarkka käännös ja myös kuvaa sitä parhaiten. Öljyä on alun perin käytetty perinteiseen polynesialaiseen hierontaan, josta kauneudenhoitoala on lainannut öljyn, sen hoitavien ominaisuuksien vuoksi. Monoi öljyn väitetään kosteuttavan ja pehmentävän ihoa sekä elvyttävän hiuksia. Riippumattomien laboratorioiden lukuisien testien [1] perusteella öljystä väitetään tulleen yksi modernin kosmetologian hittituotteista. [2]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Monoi on aina ollut osa Polynesialaista perinnettä. Öljyä on käytetty kautta aikojen sekä ruumiin että mielen parantamiseen. Alkukantaiset papit käyttivät öljyä karkottamaan pahoja henkiä tehdessään uhrauksia kivisillä lavoilla. Alkuperäinen Tahitin Monoi öljy on kullan keltaista, pehmeää ja kevyesti tuoksuvaa. Öljy saadaan yksinkertaisella menetelmällä, liottamalla Polynesian saarilla kasvavan Tahitin tiearan kukkia copra öljyssä, jota saadaan kuivatuista kookoksista, joita kasvaa myös vain tällä alueella. Tarkoin varjeltu menetelmä on sertifioitu, joten vain alkuperäisellä menetelmällä tehdyt öljyt luokitellaan Monoi öljyiksi.
[muokkaa] Mistä saadaan
Tahitin tiera on pensas, jossa on isot, kiiltävät lehdet ja erikoiset, arvokkaan oloiset, valkoiset kukinnot. Tämä kasvi kukkii periaatteessa koko ajan, joten näyttäviä kukintoja voi kerätä samasta pensaasta päivittäin. Joka aamu Taravaon tasangolla, Tahitin saaren kärjessä, nuoret naiset kulkevat pensasrivien välissä keräämässä näitä mahtavia kukintoja, kun ne ovat vielä nupussaan. Nuput laitetaan aurinkoon kuivumaan. Kun nuput ovat kuivanneet, ne laitetaan useiksi päiviksi kookosöljyyn, tuomaan Monoi öljyyn sen ominaisen tuoksun.
[muokkaa] Käyttö nykyään
Nykyään öljy on päivittäistavara, jota käytetään muun muassa vastasyntyneiden säännölliseen hieromiseen, poistamaan syntymän rasituksia ja luomaan side äidin ja lapsen välille, jotta lapsi tulisi tietoiseksi omasta vartalostaan. Monoin väitetään olevan myös polyneisialaisten naisten kauneuden salaisuus. Öljyä käytetään uimisen jälkeen estämään suolan, auringon ja tuulen aiheuttamaa ihon kuivumista. Kylpemisen jälkeen öljyä käytetään pehmentämään ja kosteuttamaan ihoa ja hiuksia. Öljy sopii hiusten hoitoaineeksi raviten hiuksia, antaen hiuksille erityisen kiillon. Muutama tippa öljyä käy hyvin myös kylpysuolana, antaen iholle kevyen tuoksun ja pehmeän tunteen. Vaikka Monoi öljy onkin standardisoitu tarkasti, kansainvälisillä markkinoilla, sitä myydään kotitekoisena ympäri Polynesian saaria. Öljyä käytetään kodeissa moneen eri kohteeseen tai se voi olla osa erilaisia hoitoaineita ja -menetelmiä.
[muokkaa] Kukan merkitys saarille
Kukasta on tullut Polynesian saarten tunnusmerkki. Kukka löytyy kansallisen lentoyhtiön koneista, pankeista ja muista rakennuksista sekä kaikista virallisista asiakirjoista. Se on myös kaulanauhojen ja pääkoristeiden pääasiallinen kukka. Näitä nauhoja ja koristeita käytetään varsinkin juhlissa ja erityisesti toivottamaan saarilla vierailevat tervetulleiksi. Kukkia pidetään myös korvan takana, jolla on oma perinteinen merkityksensä. Jos se on vasemman korvan takana, kukan kantajan sydän on jo valloitettu.