Mikko Puumalainen
Wikipedia
Mikko Puumalainen (s. 22. maaliskuuta 1961) on apulaisoikeuskansleri 1.9.2007 alkaen ja Suomen ensimmäinen vähemmistövaltuutettu vuosina 2002 - 2007.
Puumalainen on aiemmin toiminut mm. lainsäädäntöneuvoksena oikeusministeriössä, erityisasiantuntijana Suomen EU-edustustossa Brysselissä ja EU-asiantuntijana, kaupallisena neuvoksena ja neuvottelevana virkamiehenä valtioneuvoston kansliassa.
Puumalainen on koulutukseltaan oikeustieteen lisensiaatti (Helsingin yliopisto 1994) ja on suorittanut LL.M. tutkinnon myös Lontoon yliopistossa.
Vähemmistövaltuutettuna Puumalainen on tehnyt useita tutkintapyyntöjä rasistisiksi katsomistaan julkisista kannanotoista. Puumalaisen itsensä mukaan hän teki poliisille n. 40 tutkintapyyntöä "kiihotuksesta kansanryhmää vastaan" yksistään vuoden 2006 aikana.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Mediassa
- 15.3.2007: Vähemmistövaltuutettu paheksui Kylähullujen kappaleen Lisää persettä rättipäille sanoitusta. [1]
- 14.4.2007: "Syrjintään puuttuminen edellyttää tuntuvia keinoja. Erityisesti tulisi puuttua niiden toimintaan, jotka pyrkivät julkisuuden avulla ylläpitämään maahanmuuttajavastaista asenneilmastoa. Muun muassa nettirasismiin tulisi puuttua kovalla kädellä.” - Mikko Puumalainen, Aamulehti 14.4.2007
- 10.5.2007: Vähemmistövaltuutettu: Viranomaiset eivät tunne lain rasismipykäliä, Yle 2007-05-10