Leikari
Wikipedia
Leikari (ruots. lekare) on keskiajalla suomenkielisellä alueella käytetty nimitys henkilöstä, jota myöhäisantiikin aikana nimitettiin ilveilijäksi ja näyttelijäksi. Pohjoismaihin leikareita tuli kristinuskon mukana, ja heitä tavataan ainakin jo ennen vuotta 1000.
Leikarit esittivät yleensä maallista soitinmusiikkia, ja siksi kristillinen kirkko vainosi heitä. Kirkko kielsi heiltä sakramentit ja muut pyhät toimitukset, joihin kuului myös avioliitto. Siksi leikarit elivät yleensä yhteiskunnan ulkopuolella ja heidän sosiaalinen arvostuksensa oli hyvin alhainen.
Leikareilla on kuitenkin sijansa keskiajan musiikkikulttuurissa, ja myös kirkko käytti heidän palveluksiaan, vaikka heitä työllistivät lähinnä hovit ja ylhäiset ja varakkaat henkilöt. Yleensä leikarit viettivät kuljeskelevaa elämää, mutta jotkut saivat kuitenkin vakinaisen toimeentulon juuri hovien ja muiden varakkaiden palveluksessa.
Keskiajalla leikari-käsite ei ollut vakiintunut aina käsittämään samalla tavoin esiintyviä henkilöitä, ja siksi heidät usein sekoitettiin trubaduureihin, jonglööreihin ja narreihin. Aikakauden kuvissa leikarit esitetäänkin usein nykyisen näkemyksen mukaan narrin asuisina.
-
- Leikariksi kutsutaan myös kalastussiimaan / vieheeseen kiinnitettävää pientä metalliesinettä, jonka tarkoituksena on ehkäistä siiman kiertymistä kalastuksen aikana. Leikaria voidaan käyttää myös erilaisissa siima - viehe - koukku -yhdistelmissä liitoskappaleena. Muussa kuin kalastuskäytössä leikarista käytetään myös nimitystä "kierrehaka".
[muokkaa] Lähteet
- Martti Haavio: Leikarit, 1932.
- Otavan iso musiikkitietosanakirja. T. 4. Otava. Helsinki. 1978. s. 37–38.
