Laukon Kurki-suku
Wikipedia
Kurki-suku (myös Kurck, Korke, Kurk) on useita historian merkkihenkilöitä tuottanut suomalainen aatelissuku, joka tunnetaan 1300-luvun lopulta alkaen. Keskiaikanen Kurki-suku sammui miespuolella 1522, ja Elin Kurjesta jatkunut haara 1937.
Kurki-suku (1570-luvulta lähtien nimeltään Kurck) hallitsi Laukon kartanoa ainakin 1400-luvulta 1800-luvun alkuun.
Suvun erään jäsenen sinettikuviossa jo 1400-luvun alkuvaiheilta on kurjen kuva.
Vaakunassa kuitenkin on miekka kolmen tähden välissä. Vaakuna muodostui vapaaherrojen vaakunaksi paroni Jönsin myötä, joka 1652 rekisteröitiin vapaaherran arvoon Ruotsin ritarihuoneeseen. Vuonna 1797 Arvid Fredrik Kurck (1735-1810) korotettiin kreiviksi, mutta hänen sukuhaaransa sammui.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Laukon alkuperäissuku/Niemenpään suku
Kansantarinoiden mukaan vanhimman Kurki-suvun kantaisiin kuului 1200-luvun pirkkalaispäällikkö Matti Kurki, joka olisi saanut Laukon haltuunsa urotöistään. Tarinoiden paikannus sinänsä täsmää, sillä Laukon kartanon maat kuuluivat muinaiseen Pirkkalaan, joka on myös Matti Kurki -tarinoiden vahvinta esiintymisaluetta. Yhteyttä on kuitenkin pidettävä kyseenalaisena, koska Matti Kurjen ja ensimmäisen asiakirjoihin merkityn Kurjen (Jaakko, Jaakob, tai Jeppe Kurki, 1300-luvun loppu), Kanta-Hämeessa sijainneen Niemenpään kartanon omistajan ja Suomen alilaamannin, välissä on kokonainen vuosisata, paikkakunta ja maakunta ovat erilliset, eikä Kurki-nimi liene ollut harvinainen. Lisäksi Matti Kurki saattaa olla täysin kuvitteellinen hahmo.
Keskiajalla, ennen 1500-luvun kirkkoreduktiota, kuninkaat harvoin antoivat maata perinnöllisinä lahjoituksina muuten kuin kirkolle. Lahjoitukset eli donaatiot yleistyivät vasta 1500-luvulla. Kansantarun tämä yksityiskohta lienee siis myöhäinen.
Laukko ei liene ollut mikään suurkartano, ennen kuin nk. keskimmäinen Kurki-suku (tässä luettelossa "keskiaikainen suku") siitä vähitellen sellaisen kokosi.
[muokkaa] Keskiaikainen Kurki-suku
Niemenpään Kurkien perijätär joskus 1300-luvun loppupuolella meni naimisiin ruotsalais- tai saksalaisperäisen Svärd-lisänimeä käyttäneen Hermannin kanssa, jonka vaakunakuvio oli miekka. Heidän pojistaan ainakin Nils käytti Kurki-nimeä, joskin ilmeisesti miekka-aiheista vaakunaa, mutta yksi pojista, Peder, lienee käyttänyt Svärd-nimeä ("..wanha herra Peder Swärd.."). Pekasta polveutuu Harvialan kartanonherrain dynastia. (Lapsettomaksi arvellun) Nils Kurjen sukulaispojasta (tutkijat arvioineet veljen- tai sisarenpojaksi) Jepestä (Jaakob, Jesper), jonka vaimo oli Karin Klasdotter, rikas perijätär Djäkn-sisarparvesta, polveutuu lisää Kurki -sukunimeä käyttäneitä keskiajan rälssisäätyisiä, eli nk. keskimmäinen Kurki-suku. Heistä viimeinen miespuolinen oli piispa Arvid Kurki (1463-1522), Turun viimeinen katolinen piispa.
Tähän aikakauteen liittyy: Elinan surma -runosta kuuluisaksi tullut Klaus Kurki (1400-luvulla). Ylä-Satakunnan kihlakunnantuomari Klaus Kurki mainitaan useissa asiakirjoissa vuosien 1456-1477 välillä. Kansanrunossa Klaus on rälssimies, joka polttaa petolliseksi luulemansa Elin-vaimonsa. Runo lienee ainakin osaksi kuvitteellinen, tai sitten henkilö on sekoitettu.
Piispa Arvid Kurjella oli sisar (tai sisarpuoli) rouva Elin, joka oli naimisissa laamanni Knut Erikssonin kanssa. Kumpikaan sisaruksista ei käyttänyt patronymiä. Piispa Arvid Kurjen perillinen, sekä Kurkien nimen ja miekka-vaakunan seuraava kantaja oli Elinin poika Jöns Knutsson (1503 -n. 1577), laamanni ja valtaneuvos.
[muokkaa] Aatelinen, sittemmin vapaaherrallinen ja kreivillinen Kurck-suku
Piispa Arvid Kurjen sisaresta Elinista, eli keskiaikaisten Kurkien perijättärestä, polveutuu seuraava mieslinjainen suku, joka ei kuitenkaan enää käyttänyt nimeä Kurki. Elin Kurjen aviomies Knut Eriksson kohosi koko valtakunnassa hyvin merkittävään asemaan. Mitään Kurki tai Kurck -nimien muunnosta hän ei käyttänyt nimensä yhteydessä. Lisänimeä ei käyttänyt myöskään hänen poikansa Jöns Knutsson. Myöhemmin tunnetuksi tulleen Kurck -nimen otti käyttöön vasta Knut Erikssonin pojan poika Axel 1570-80-luvuilla. Silloin nimi oli vielä muodoissa Kurcki, Kurkij ja Kurk. Vaikka lukuisissa sukututkimuksissa toistetaan Knut Erikssonin polveutuvan ruotsalaisesta Erik Axelsson (Kurck) till Näsin suvusta, käsitykselle ei ole mm. Hans Gillingstamin mukaan perusteita. Kurck -nimi ei edes esiinny asiakirjoissa ennen 1500-luvun loppupuolta.
Rouva Elinin, jonka vanhemmat olivat olleet Klas Jeppesson Kurki ja vanhempaa Stenbock-sukua ollut Elin Jönsdotter, poika oli valtaneuvos Jöns Knutsson (1503-n 1577). Jöns Knutssonin isä Knut Eriksson (kuoli 1539), joka siis tuli "kotivävyksi" Laukon kartanoon, oli valtaneuvos ja vuodesta 1511 Pohjois-Suomen laamanni, ja lienee ainakin isänsä puolelta ollut ruotsalaista aatelia. Jöns Knutssonista tuli isänsä jälkeen laamanni. Suku jatkuu hänen Ingeborg Tottin kanssa solmimansa toisen avioliiton pojasta:
- Knut Jönssson (kuoli 1598) oli suomen aatelislippueessa ratsumestarina. Hänen vaimonsa oli Birgitta Pedersdotter Gylta, joka peri Södermanlannin Näshultasta Hedensön kartanon, josta tuli Kurck-suvun tukikohta Tukholman lähistöllä.
Eversti Axel Kurck 1555-1630 oli sotilas, josta nuijamiehet halusivat tuloksetta tehdä päällikkönsä. Myöhemmin Suomen ylipäällikkö.
Valtaneuvos Jöns Kurck (1590-1652) korotettiin vapaaherraksi ja hänestä alkoi vapaaherran arvoon oikeutettu Kurck-suku, joka piti Laukkoa hallussaan vielä runsaat sata vuotta, mutta asettui vähitellen Ruotsin puolelle, jossa he olivat ylhäisaatelia ja usein valtakunnan tärkeiden virkamiesten joukossa.
Arvid Fredrik Kurck (1735-1810) sai 1797 kreivin arvon, mutta ei introdusoinut sitä ritarihuoneessa.
Vapaaherrallinen suku sammui 1937, kun suvun viimeinen miespuolinen edustaja vapaaherra Klas Karl Gustav Kurck kuoli.
[muokkaa] Lähteitä
- Äldre svenska frälsesläkter, Folke Wernstedt, 1965 (käsittelee Arvi Kurjen sukua ja Svärd-sukua)
- Svenska adelns ättartavlor, Gustaf Elgenstierna, 1925 (1998 painos) - käsittelee vapaaherrallista Kurck-sukua
- Laukon omistajia ja vaiheita, Yrjö Raevuori, 1963. Käsittelee sekä Kurki- etä Kurck -sukuja.
- Den friherrliga ätten Kurcks ursprung, Gillingstam Hans, Genos 2, 1964.
- Bidrag till Finlands Historia III-V, Hausen Reinh. (toim), Helsinki 1904, 1912, 1917.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- http://www.narva.sci.fi/kktie/laukko.html (ks. myös sivulla olevat jatkolinkit)
