Laitesukellus

Wikipedia

Laitesukellus on sukeltamista, jossa käytetään apuvälineinä hengityslaitetta – tyypillisesti paineilmapulloa ja siihen yhdistettyjä hengitysilmanannostimia.

Ensimmäinen kaupallinen laitesukelluslaite (Scuba-laite = Self Contained Underwater Breathing Apparatus) ilmestyi markkinoille vuonna 1878. Laitteen kehittäjänä toimi H.A. Fleuss ja kyseessä oli suljetun kierron laite. Tässä laitteessa käytettiin hengityskaasuna puhdasta happea, joka muuttuu myrkylliseksi jos sitä hengitetään yli kahden barin paineessa. Happea käytettiin, koska sitä tarvittiin suhteellisen vähän, jolloin voitiin käyttää sen aikaisia heikkoseinäisiä säiliöitä. Laitetta kehitettiin ensimmäisen maailmansodan aikana, lisäämällä siihen hengitysrytmin mukaan säätyvä annostin ja rakentamalla happisäiliöitä, jotka kestivät 150 bar paineen.

Ensimmäinen todella turvallinen sukelluslaite valmistui vuonna 1943 ja sen kehittäjinä olivat ranskalaiset Jacques-Yves Cousteau ja Emil Cagnan. Laite perustui avoimeen virtaukseen ja siinä käytettiin hengityskaasuna paineilmaa. Laitetta käytettiin menestyksekkäästi 60 metrin syvyydessä ja kokeiluluontoisesti jopa 90 metrin syvyydessä. Nykyiset yleisimmät sukellusvälineet ovat periaatteeltaan juuri tuon laitteen kaltaisia.

Hengityslaitteiden lisäksi sukeltaja tarvitsee tehtävistä sukelluksista ja sukelluskohteista riippuen, yleensä varusteikseen märkä- tai kuivapuvun, tasapainotusliivin, maskin, räpylät ja sukelluspuukon, sukellusvalaisimet (varavalaisimineen)

[muokkaa] Virkistyssukellus

Virkistyssukellukset ovat suoranoususukelluksia eli sukeltaja voi koska tahansa nousta pintaan, lisäämättä merkittävästi sukeltajantaudin riskiä. Hyvän sukellustavan mukaista on kuitenkin tehdä turvapysähdys nousun aikana.

[muokkaa] Tekniikkasukellus

Tekniikkasukellus vaatii oman erityssukelluskoulutuksen, hyvän sukelluskokemuksen, sekä tekniikkasukellukseen soveltuvat varusteet. Tekniikkasukellukset ovat yleensä syvempiä ja/tai ajallisesti pitkä kestoisempia, kuin virkistyssukellukset eli ne ovat dekompressiosukelluksia, joilloin hätätilanteen tullen ei sukeltaja voi nousta suoraan pintaan ilman kohonnutta sukeltajataudin riskiä. Tekniikkasukelluksen aikana käytetään usein useampia hengitysseoksia. Seos voi sisältää happirikastettua ilmaa (nitrox) tai happi, typpi ja helium-seosta (trimix). Nousua eli dekompressiota nopeutetaan usein joko nitroxilla ja/tai puhtaalla hapella.

[muokkaa] Saturaatiosukellus

Saturaatio- eli kyllästesukellus tehdään seoskaasulla ja ovat pitkäkestoisia työsukelluksia. Koska ihmiskehon kudoksiin imeytyy ainoastaan tiettymäärä kaasua. Saavutetaan saturaatiosukelluksessa saturaatiopiste, jonka jälkeen kehoon ei enää imeydy enempää kaasua. Saturaatioon tarvittava aika riippuu kaasuseoksesta ja sukellussyvyydestä. Yleensä saturaatioon tarvittava aika vaihtelee 24 ja 36 tunnin välillä. Saturaatiosukeltajaa voidaan pitää sukellussyvyydessä, ilman että decompressioaikaa tarvitsee kasvattaa. Rajat sukelluksen kestolle asettaa sukeltajan henkinen ja fyysinen sietokyky.

Saturaatiosukelluksissa sukeltajat lasketaan joko sukelluskellolla säilytyssyvyyteen ja itse sukellukset tapahtuvat tätä huomattavasti syvemmällä. Suhteelliset paineen muutokset ovat pieniä ja sukeltajat palaavat kelloon suoranousulla. Toinen saturaatiosukellus menetelmä on, sukellussyvyydessä tapahtuva saturaatio. Sukeltajat viettävät koko sukellusajan sukellussyvyyttä vastaavassa paineessa. Saturaatiosukelluksen päättyessä sukeltajat joutuvat useita päiviä kestävään dekompressioon.