ebooksgratis.com

See also ebooksgratis.com: no banners, no cookies, totally FREE.

CLASSICISTRANIERI HOME PAGE - YOUTUBE CHANNEL
Privacy Policy Cookie Policy Terms and Conditions
Kuntakokous – Wikipedia

Kuntakokous

Wikipedia

Kuntakokous oli kunnanvaltuustojen edeltäjä, joka perustui Suomen säätyjen 6. helmikuuta 1865 päättämään asetukseen kunnallishallinnosta maalla. Tuolloin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntahallinto erosi maallisesta kunnallishallinnosta. Sitä ennen pitäjä oli tarkoittanut kirkollisveron keräämisaluetta ja hallinopitäjä maallisten verojen. Pitäjänkokouksia oli johtanut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnan kirkkoherra.

Kuntakokoukseen osanotto-oikeus oli jokaisella kunnanveroa maksavalla kansalaisella, mutta äänivalta määräytyi veronmaksun mukaisesti siten, että verotettavasta sadan markan tulosta, josta kannettiin veroa kulloinkin määrättävä yksi veroäyri antoi yhden äänen oikeuden.

Toimeenpanoa varten kuntakokous asetti kunnallislautakunnan. Se oli näin kunnanhallituksen edeltäjä.

Koska osallistuminen kuntakokouksiin oli satunnaista, julkaistiin 15. kesäkuuta 1898 asetus maalaiskuntain kunnallishallinnosta, jossa mahdollistettiin siirtyminen välilliseen päättämiseen siten, että kuntakokous valitsi pysyviä kunnanvaltuusmiehiä, jotka olivat kunnanvaltuutettujen edeltäjiä.

Jos kunta tahtoo erityisille valtuusmiehille antaa vallan kuntakokouksen oikeudella käytellä ja päättää kuntakokouksen käsiteltäviä asioita, olkoon se luvallista niillä ehdoilla kuin tässä jälempänä säädetään, jos kahdessa perättäisessä kuntakokouksessa, joista 19. pykälässä erittäin tarkoitetaan, ääniluvun mukaan kaksi kolmannesta läsnäolevista on yhtä mieltä.

Sellainen päätös on viivyttelemättä annettava kuvernöörille tiedoksi.

Kuntakokoukselle itselleen jäivät kuitenkin päätettäviksi 32. pykälän mukaan:

  • lahjoituksen tai testamentin kautta kunnan omaisuudeksi tulleen kiinteistön tai oikeuden myyminen, panttaaminen tai vaihtaminen sekä sellainen välipuhe tai sovinto, joka niitä muuttaisi,
  • kiinteän omaisuuden ostaminen,
  • uusi yritys, jotka varten yleinen taksoitus on tarpeen,
  • lainan ottaminen kunnan yhteisiin tarpeisiin,
  • kuntakokouksen ja kunnallislautakunnan esimiehen, varaesimiehen, kunnanvaltuusmiesten, yhteiseen kuntakokoukseen lähetettävien edusmiesten sekä kunnallislautakunnan jäsenten ja varajäsenten, niin myös taksoitus- ja tutkijalautakunnan jäsenten vaali.


aa - ab - af - ak - als - am - an - ang - ar - arc - as - ast - av - ay - az - ba - bar - bat_smg - bcl - be - be_x_old - bg - bh - bi - bm - bn - bo - bpy - br - bs - bug - bxr - ca - cbk_zam - cdo - ce - ceb - ch - cho - chr - chy - co - cr - crh - cs - csb - cu - cv - cy - da - de - diq - dsb - dv - dz - ee - el - eml - en - eo - es - et - eu - ext - fa - ff - fi - fiu_vro - fj - fo - fr - frp - fur - fy - ga - gan - gd - gl - glk - gn - got - gu - gv - ha - hak - haw - he - hi - hif - ho - hr - hsb - ht - hu - hy - hz - ia - id - ie - ig - ii - ik - ilo - io - is - it - iu - ja - jbo - jv - ka - kaa - kab - kg - ki - kj - kk - kl - km - kn - ko - kr - ks - ksh - ku - kv - kw - ky - la - lad - lb - lbe - lg - li - lij - lmo - ln - lo - lt - lv - map_bms - mdf - mg - mh - mi - mk - ml - mn - mo - mr - mt - mus - my - myv - mzn - na - nah - nap - nds - nds_nl - ne - new - ng - nl - nn - no - nov - nrm - nv - ny - oc - om - or - os - pa - pag - pam - pap - pdc - pi - pih - pl - pms - ps - pt - qu - quality - rm - rmy - rn - ro - roa_rup - roa_tara - ru - rw - sa - sah - sc - scn - sco - sd - se - sg - sh - si - simple - sk - sl - sm - sn - so - sr - srn - ss - st - stq - su - sv - sw - szl - ta - te - tet - tg - th - ti - tk - tl - tlh - tn - to - tpi - tr - ts - tt - tum - tw - ty - udm - ug - uk - ur - uz - ve - vec - vi - vls - vo - wa - war - wo - wuu - xal - xh - yi - yo - za - zea - zh - zh_classical - zh_min_nan - zh_yue - zu -