Kolkuttajat
Wikipedia
Kolkuttajat (The Tommyknockers) on Stephen Kingin alun perin vuonna 1987 julkaisema kauhuromaani. Kirja julkaistiin suomenkielisenä vuonna 1990. Kirja perustuu tunnettuun amerikkalaiseen runoon, johon Stephen King keksi kirjaa varten muutamia uusia säkeistöjä.
[muokkaa] Juoni
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Mainelaiseen Havenin kuvitteelliseen kaupunkiin. Lännenromaani kirjailija Roberta Anderson (tuttujen kesken Bobbi) on kävelyllä metsässä yhdessä koiransa Peterin kanssa, kun hän kompastuu metallinpalaseen. Palanen alkaa kiinnostaa Bobbia, sillä se on hyvin tiukasti maassa kiinni ja tästä syystä hän alkaa kaivaa maata sen ympäriltä. Bobbia auttaa hänen ystävänsä, runoilija John Gard Gardener, joka suunnittelee itsemurhaa ja vastustaa ydinvoimaa. Kun metallinpalanen alkaa vähitellen kaivautua maasta esiin, paljastuu, että se onkin avaruusalus, jonka halkaisija on lähes kolmensataa metriä. Äkkiä Havenissa alkaa tapahtua. Kaupunkilaiset alkavat vuotaa verta, heidän hampaansa putoavat, he kaljuuntuvat ja saavat kykyjä rakentaa uutta tuntematonta tekniikkaa. Heistä tulee Kolkuttajia. Jokainen, joka yrittää puuttua kaupungin tapahtumiin kohtaa karmean lopun. Gardiin avaruusaluksen voima ei tunnu kuitenkaan vaikuttavan, johtuen hänen laskettelu onnettomuudesta saamastaan pään metallilevystä, ja niin hän ryhtyy taistoon estääkseen kaupungin tilanteen kehittymisen.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Harri Haarikko: Kolkuttajat & Vain paljaat luut. Aikakone 3/1990.