Kimmo Kutinlahti
Wikipedia
Kimmo Kutinlahti (s. 9. maaliskuuta 1986) on suomalainen lentopalloilija, joka pelaa kaudella 2008-2009 Raision Loimussa, Lentopallon SM-liigassa. Hän on edustanut vuodesta 2007 lähtien Loimua.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ura
Kutinlahti aloitti lentopallouransa Nurmon Jymyssä juniorina. Vahvana lajina lentopallon rinnalla oli myös kansallislajimme pesäpallo. Lentopallo kuitenkin vei voiton, kun Kutinlahti siirtyi Kuortaneen urheilulukioon opiskelemaan maan parhaiden lentopallojunioreiden kanssa 16-vuotiaana nuorukaisena.
Kaudella 2005 hän pelasi kasvattajaseurassaan Nurmon Jymyssä lentopallon 1-sarjaa. Kausi kuitenkin meni pilalle Kutinlahdelta, kun hänen polvi jouduttiin leikkaamaan heti kauden alussa. Seuraavalla kaudella Kutinlahti jatkoi kasvattajaseurassaan Jymyssä, ja vaihtoi peliroolia keskitorjujasta yleispelaajaksi. Yleispelaajan roolissa Kutinlahti onnistui välillä erittäin hyvin, mutta välillä taso heikkeni selvästi. Loppukaudesta hän vaihtoikin takaisin keskitorjujaksi, Nurmon keskitorjuja osaston vähennettyä pudotuspeleissä. Kauden 2006 pudotuspelit olivat Kutinlahdelle erittäin onnistuneet keskitorjujan roolissa.
Kauden jälkeen hän lähti pelaamaan Raision Loimuun, Lentopallon SM-liigaan. Loimussa Kutinlahti otti heti ison roolin, ja kantoikin sitä joukkueen toisena keskitorjujana läpi kauden. Kauden loputtua hän oli vahva ehdokas vuoden liigatulokkaaksi, joka lopulta meni maajoukkuepelaaja Urpo Sivulalle. Loimun kannattajajoukko nosti Kutinlahden joukkueen kauden jälkeen toiseksi parhaimmaksi pelaajaksi venezuelalaisen Enderwin Herreran jälkeen. Liigan torjuntapistepörssissä Kutinlahti sijoittui komeasti viidennelle sijalle. Hän teki kauden päätyttyä jatkosopimuksen Loimun kanssa. Kauden aikana hän suoritti varusmiespalveluksen Puolustusvoimien Urheilukoulussa Lahdessa.
Seuraava kausi Loimussa oli jälleen Kutinlahdelle hyvä, kun hän kantoi joukkueen ykköskeskitorjujan viittaa jo. Hän voitti kauden aikana Loimussa muun muassa seurajoukkueiden Pohjoismaiden mestaruuden. Kauden jälkeen hän tekikin jatkosopimuksen Loimun kanssa.
[muokkaa] Muuta
Kutinlahti on käynyt armeijan Lahden Urheilukoulussa vuonna 2007. Kutinlahti on pelannut nuorten maajoukkueessa nuoruudessaan. Hänellä nuorten maaotteluita on takana noin 30. kappaletta.
[muokkaa] Saavutukset
Henkilökohtaiset:
- Torjuntatilaston 5. sija 2006-2007
- Loimun Fan-Clubin 2. MVP-pelaaja
Joukkueessa:
- Seurajoukkueiden PM-kultaa 2008
- B-junioreiden SM-hopeaa 2005
[muokkaa] Seurat
2003–2004 Kuortane (1-sarja)
2004–2005 Nurmon Jymy (1-sarja)
2005–2006 Nurmon Jymy (1-sarja)
2006–2007 Raision Loimu
2007–2008 Raision Loimu
2008-2009 Raision Loimu