Henry Lee Lucas
Wikipedia
Henry Lee Lucas (23. elokuuta 1936 – 13. maaliskuuta 2001) oli yhdysvaltalainen sarjamurhaaja, joka väitti murhanneensa yli 350 ihmistä homoseksuaalirakastajansa, transvestiitti Ottis Toolen (5. maaliskuuta 1947 – 15. syyskuuta 1996) kanssa.
Lucasin kerrotaan kärsineen hyvin vaikean lapsuuden, ja että hänet pakotettiin pukeutumaan naisten vaatteisiin ja katselemaan äitinsä seksielämää vieraiden miesten kanssa. Myöhemmin Lucas puukotti oman äitinsä. Lucasin sanottiin jo lapsuudessa käyttäytyvän ja näyttävän oudolta, mutta vielä oudommaksi hänen ulkonäkönsä teki hänen vasen silmänsä, jonka Lucasin veli oli lasten leikeissä silponut suuttuessaan veljelleen. Sittemmin Lucasille asennettiin lasisilmä.
Lucasin ja Toolen kerrotaan harrastaneen pedofiliaa, nekrofiliaa ja kannibalismia uhriensa kanssa. Lucasilla oli myös suhde Ottis Toolen 12-vuotiaaseen sisarentyttäreen, Frieda "Becky" Powelliin, jonka hän tappoi myöhemmin puukottamalla sydämeen.
Lucasia on useaan otteeseen epäilty murha-aaltonsa laajuuden liioittelemisesta ja useiden psykopaattien tavoin hänet onkin todettu patologiseksi valehtelijaksi. Lucasin väitetään tunnustaneen valtavasti rikoksia lähinnä saadakseen mainetta. Hän on esimerkiksi väittänyt murhanneensa Jimmy Hoffan, osallistuneensa saatanallisiin kannibaalirituaaleihin "The Hand of Death" -nimisessä kultissa ja toimittaneensa lahkojohtaja Jim Jonesille myrkkyä ennen Jonestownin joukkoitsemurhaa 1978.
Lucasin uhrien tarkkaa lukumäärää ei olla koskaan saatu selville. Lucas kuoli sydänkohtaukseen vankilassa 2001.