Helsingin Jyry
Wikipedia
Tätä artikkelia tai sen osaa ei käsitellä neutraalista näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmia neutraaleiksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Helsingin Jyry on 22. elokuuta 1902 Helsingin työväenyhdistyksen alaosastoksi perustettu urheiluseura. HeJy tai Jyry (HeJy tai Jyry ovat Helsingin Jyryn nimi lyhenteet) oli kantava voima Työväen urheiluliiton (TUL) perustamisessa Suomen sisällissodan jälkeen. Seura lakkautettiin vuonna 1930, mutta se aloitti toimintansa uudelleen sotien jälkeen. Jyryn merkin suunnitteli J. Alfred Tanner vuonna 1905.
Helsingin Jyry on tunnettu yleisseura. Sen vahvimpia lajeja ovat olleet vuosien saatossa yleisurheilu- ja aikaisemmin HeJy tunnettiin myös voimailuseurana. Yleisurheilijoiden saavutuksista mainittakoon 29 yleisensarjan SM-mitalia, 5-ME tulosta kautta aikojen. Nykyään seuran parhaimpia urheilijoita ovat juoksijat: Anne-Mari Hyryläinen ja Joseph Tanui. Helsingin Jyryn yleisurheilutoiminta on kasvanut voimakkaasti Juhani Meskasen johtamana viime vuosina. HeJy:n yleisurheilijoiden jäsenmäärä on kasvanut vuodesta 2002 vuoteen 2007 kolminkertaiseksi. Seuraluokittelussa Helsingin Jyry on noussut luokattomasta seurasta ensimmäiseen luokkaan viidessä vuodessa. Aikaisemmin seurassa ei ollut yleisurheilun junioritoimintaa laajamittaisesti ja vuonna 2002 käynnistetty yleisurheilun junioritoiminta ja sen kasvatustoiminta on tuottanut joukon lupaavia juoksijoita mm. Anne-Mari Hyryläinen, Sebastian Franssin, Noora Nurmola sekä ulkomaalaistaustaisia juoksijoita.
Helsingin Jyryn lajivalikoimaan nykyään kuuluvat yleisurheilu, triathlon, veteraaniurheilu, koripallo, suunnistus joka esiintyy omana seurana Rasti-Jyry nimellä, melonta, salibandy ja naisvoimistelu.
Yleisurheilussa Helsingin Jyryn toiminta esittäytyy eri ikäisistä urheilijoista mm. lapsiurheilijoista, yleisensarjan ja veteraaniyleisurheiluun, jotka harrastavat kunto- ja kilpaurheilua. Seuran yleisurheilutoiminta on eriytynyt toiminnallisesti muusta toiminnasta ja heillä on omat internetsivustonsa eikä yleisurheilijoilla ole ollut seuran johtokunnassa varsinaista johtokunnan jäsentä enää vuoden 2006 jälkeen. Triathlontoiminta on alistettu seurassa yleisurheilun alle ja se on seurassa uusi urheilumuoto. Seuran koripallotoiminta on painottuu ikämies ja kuntourheilu pelaamiseen. Rasti-Jyryn toiminta on veteraani - ja kuntourheilupainoitteista pääasiallisesti kuten myös seuran melontajaoston toiminta. HeJy:n salibandyjoukkue pelaa V divisionassa. Naisvoimistelun toiminta on joukkuevoimistelua ja sen toiminta koostuu suurimmaltaosin junioritoiminnasta. Naisvoimistelu jaostoon kuuluu veteraani-ikäisten tanssiryhmä, joka tunnetaan nimellä Lipstikka.
Helsingin Jyry on ollut aikanaan myös maineikas voimailuseura, sillä mm. paini, nyrkkeily, painonnosto ja voimanosto ovat olleet seuran lajivalikoimassa. Eräs tunnettu seuran kasvatti on ollut nyrkkeilijä Gunnar Bärlund.
Jalkapallossa Helsingin Jyryn paras saavutus on 12. sija 16. joukkueen etelälohkossa maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla vuonna 1948.[1]
Jyryssä pelattiin 1990-luvulla kaukalopalloa ja seura voitti muutaman suomenmestaruuden kaukalopallossa. Kaukalopallo lopetettiin seurassa taloudellisten tappioiden myötä.
Helsingin Jyryn kunniajäsen numero 1 on juoksijalegenda Hannes Kolehmainen. Helsingin Jyryn Kunniapuheenjohtaja on maineikas yleisurheilija Elli Kahila. Seurassa valitaan vuoden toimitsijapalkinto melontajaoston, Rasti-Jyryn ja naisjaoston kesken vuosittain. Vuoden toimitsijaksi ovat valittuja: Unto Kanerva 07 (Rasti-Jyry), Reijo Seitajoki 06 (Rasti-Jyry), Tuula Ahonen 05 (naisjaosto), Esa Rahunen 04 (melontajaosto). Seuran vuoden urheilijat ovat viime vuosina olleet 07 Joseph Tanui (yleisurheilu), 06 Anne-Mari Hyryläinen (yleisurheilu),,,