Evankelista
Wikipedia
Evankelista-nimitystä käytettiin alkuseurakunnassa niistä henkilöistä, joilla oli "Sanan julistamisen lahja" - erityisesti evankeliumin, ilosanoman, julistamisen lahja. Heidän sanomansa liittyi kiinteästi Jeesuksen kuolemaan ihmiskunnan syntien tähden, hänen ylösnousemukseensa ja siihen, miten yksittäinen ihminen voi löytää yhteyden Jumalaan Kristuksen kautta.
Myöhemmin varhaiskristillisessä kirjoituksissa nimitys oli harvinainen ja sillä tarkoitettiin pääasiassa opettajaa. Tällöin evankelista seurakuntavirkana alkoi sekoittua toiseen seurakuntavirkaan, paimenvirkaan, jossa toimivan tehtävänä on opettaa seurakuntalaumaa.
Nykyään evankelista tarkoittaa pääasiassa apostolia, joka on kirjoittanut Raamatun kanoniin hyväksytyn evankeliumin. Näitä ovat apostolit Matteus, Markus, Luukas ja Johannes. Varsinaisten evankeliumien kirjoittajien ohella Uuden testamentin tunnetuin evankelista on Filippos.
Neljällä evankelistalla on omat symbolinsa, joita käytetään ortodoksisessa ikonitaiteessa ja kristillisessä taiteessa yleisemminkin. Ne ovat: ihminen (tai enkeli), leijona, härkä ja kotka.
Joissakin vapaammissa kristillisissä ryhmissä evankelista-nimitystä käytetään saarnaajista ja kyseisen kirkon tai liikkeen sananjulistajista. Maailmanlaajuisesti tunnetuin evankelista on Billy Graham. Tunnetuin suomalainen evankelista on Kalevi Lehtinen. Tunnettuja edesmenneitä evankelistoja ovat olleet muun muassa Niilo Kustaa Malmberg, Urho Muroma, Frank Mangs ja Niilo Yli-Vainio.