ebooksgratis.com

See also ebooksgratis.com: no banners, no cookies, totally FREE.

CLASSICISTRANIERI HOME PAGE - YOUTUBE CHANNEL
Privacy Policy Cookie Policy Terms and Conditions
Ensimmäinen murhani – Wikipedia

Ensimmäinen murhani

Wikipedia

Ensimmäinen murhani on Leena Lehtolaisen ensimmäinen Maria Kallio -dekkari. Sen ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1993.

VAROITUS:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Romaanissa sen päähenkilö Maria Kallio selvittää ensimmäistä murhaansa. Kaikki edelliset henkirikostapaukset olivat olleet monesti alkoholiin liittyneitä tappoja.

Kirjan uhri on opiskelijakuorossa laulanut Jukka Peltonen. Hänet esitellään charmikkaana naistennielijänä, joka on sotkeutunut huumekauppaan, prostituutioon sekä laittoman viinan levitykseen. Tämä osoittautuu myöhemmin olevan myös murhan motiivina.

Pääepäillyt koostuvat lähinnä muista kuorolaisista. Heihin kuuluu mm. Antti Sarkela, jonka kanssa Kallio myöhemmin menee naimisiin ja saa lapsia. Murhaaja osoittautuikin lopulta kuoron jäseneksi. Hän oli Peltosen harjoittamaan huumekauppaan sotkeutunut nuori nainen nimeltään Tuulia. Tuulia oli ottanut Peltosen hengiltä petoksen johdosta. Peltonen oli uskotellut tytölle, että tämä oli salakuljettanut hasista, mutta lopulta paljastui, että kyse oli ollut paljon laajemmasta kansainvälisestä kokaiinibisneksestä.

Tuulia alkaa kotonaan käyttäytyä uhkaavasti, kun Maria kertoo hänelle että hän tietää, että tämä on murhannut Jukan . Kallion esimies, pahoin alkoholisoitunut Kalevi Kinnunen ampuu Tuuliaa olkapäähän. Tuulia päätyy sairaalaan ja jää henkiin. Epäselväksi kuitenkin jää, onko tämä oikeustoimikelpoinen.

Romaanin päähenkilö Maria Kallio on punahiuksinen rikospoliisi. Kallio selvittää ensimmäistä murhaansa ja on sitä enne ollut koulussa nahkatakkipunkkari. Kallio halusi poliisiksi ja luuli näin pystyvänsä muuttamaan maailmaa ja auttamaan rikollisia ja uhreja. Ensin Kallio selvitti vain ryöstöjä ja juopporikoksia kuten rattijuopumusta.


Tämä kirjaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.


aa - ab - af - ak - als - am - an - ang - ar - arc - as - ast - av - ay - az - ba - bar - bat_smg - bcl - be - be_x_old - bg - bh - bi - bm - bn - bo - bpy - br - bs - bug - bxr - ca - cbk_zam - cdo - ce - ceb - ch - cho - chr - chy - co - cr - crh - cs - csb - cu - cv - cy - da - de - diq - dsb - dv - dz - ee - el - eml - en - eo - es - et - eu - ext - fa - ff - fi - fiu_vro - fj - fo - fr - frp - fur - fy - ga - gan - gd - gl - glk - gn - got - gu - gv - ha - hak - haw - he - hi - hif - ho - hr - hsb - ht - hu - hy - hz - ia - id - ie - ig - ii - ik - ilo - io - is - it - iu - ja - jbo - jv - ka - kaa - kab - kg - ki - kj - kk - kl - km - kn - ko - kr - ks - ksh - ku - kv - kw - ky - la - lad - lb - lbe - lg - li - lij - lmo - ln - lo - lt - lv - map_bms - mdf - mg - mh - mi - mk - ml - mn - mo - mr - mt - mus - my - myv - mzn - na - nah - nap - nds - nds_nl - ne - new - ng - nl - nn - no - nov - nrm - nv - ny - oc - om - or - os - pa - pag - pam - pap - pdc - pi - pih - pl - pms - ps - pt - qu - quality - rm - rmy - rn - ro - roa_rup - roa_tara - ru - rw - sa - sah - sc - scn - sco - sd - se - sg - sh - si - simple - sk - sl - sm - sn - so - sr - srn - ss - st - stq - su - sv - sw - szl - ta - te - tet - tg - th - ti - tk - tl - tlh - tn - to - tpi - tr - ts - tt - tum - tw - ty - udm - ug - uk - ur - uz - ve - vec - vi - vls - vo - wa - war - wo - wuu - xal - xh - yi - yo - za - zea - zh - zh_classical - zh_min_nan - zh_yue - zu -