Detlev-Rohwedder-Haus
Wikipedia
Detlev-Rohwedder-Haus on monumentaalinen virastorakennus Berliinissä, katujen Wilhelmstraße ja Leipziger Straße varrella. Rakennus rakennettiin alun perin kansallissosialistisen Saksan ilmailuministeriölle (saks. Reichsluftfahrtministerium). Saksan demokraattisen tasavallan eli DDR:n aikana se kantoi nimeä Haus der Ministerien. 1990-luvulla rakennus oli Treuhandanstaltin keskuspaikka. Nykyisin se on Saksan liittotasavallan valtiovarainministeriön käytössä.
Rakennus sai nykyisen nimensä vuonna 1992 Treuhandanstaltin eli DDR:n valtiollisen omaisuuden yksityistämistä johtaneen viraston johtajan Detlev Karsten Rohwedderin mukaan. Rohwedder oli edeltävänä vuonna saanut surmansa Punaisen armeijakunnan (RAF) attentaatissa.
[muokkaa] Rakentaminen
Rakennus rakennettiin vuonna 1935–35 arkkitehti Ernst Sagebielin suunnitelmien pohjalta. Valmistuessaan rakennuksessa sijaitsi 2 000 virastohuonetta ja se oli tuolloin 56 000 neliömetrin pinta-alallaan Berliinin suurin virastorakennus.
Koordinaatit: