Blohm + Voss
Wikipedia
Blohm + Voss on saksalainen telakkayhtiö, jonka pääkonttori on Hampurissa. Se on osa ThyssenKrupp-konsernia. Yhtiö on myös valmistanut sotilaslentokoneita.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Alku
Hermann Blohm ja Ernst Voss perustivat 5. huhtikuuta 1877 telakan ja konepajan nimellä Blohm + Voss avoimena kauppayhtiönä (offene Handelsgesellschaft). He saivat Hampurin kaupungilta 15000 m² tontin Elben saarelta.
Yhtiö laajeni ja sillä oli 1800-luvun lopulla telakoita myös Englannissa.
[muokkaa] I maailmansota
Telakka kunnostautui sukellusveneiden rakentamisessa.
Sodan loputtua työläis- ja sotamiesraati pyrki ottamaan telakan haltuunsa, mutta se torjuttiin. Laivojen myynti oli ymmärrettävästi vähäistä, jotakain aluksia telakka teki HAPG ja Norddeutscher Lloyd-yhtiöille.
Vuonna 1930 Hermann Blohm kuoli. Hyperinflaation aikaan telakalla oli toimessa vain 3000.
Saksan varustautuminen alkoi 1930-luvun alussa, 1933 laskettiin vesille koulualus Gorch Fock. Tähän aikaan yhtiö perusti lentokonetehtaan tyttärekseen: Hamburger Flugzeugbau.
[muokkaa] II maailmansota
Yhti valmisti mm. Admiral Hipperin vuonna (1936 ja Bismarckin. Sukellusveneiden tuotanto oli suurta, kaikkiaan 238 venettä.
Sodan lopussa 16000 henkilön työvoimasta suurin osa oli orjia. Telakoita purettiin sodan jälkeen brittien toimesta.
[muokkaa] Kylmä sota
1. huhtikuuta 1951 alkoi laivojen korjaus; yhtiön nimi oli Steinwerder Industrie AG. 1950-luvun puolivälissä puolet osakekannasta siirtyi Thysseneille.
[muokkaa] Nykyaika
Vuonna 1995 Blohm + Voss AG jaettiin osiin: „Blohm + Voss GmbH“ (telakka, 10000 työntekijää) ja „Blohm + Voss Repair GmbH“ (korjaustelakka, 350 työntekijää) ja „BV Industrietechnik GmbH“ (koneenrakennus).
5. tammikuuta 2005 Thyssenkrupp Marine Systems AG otti vallan. Siihen kuuluu
- Blohm + Voss GmbH
- Blohm + Voss Repair GmbH, Hampuri
- Nordseewerke GmbH, Emden
- Howaldtswerke-Deutsche Werft AG, Kiel
- Nobiskrug GmbH, Rendsburg
- Kockums AB, Ruotsi
- Hellenic Shipyards S.A., Kreikka.