Avoin yliopisto
Wikipedia
Avoin yliopisto on opintojärjestelmä, joka tarjoaa yliopistotasoista opetusta. Avoin yliopisto ei ole itsenäinen yliopisto kuten Ison-Britannian Open University vaan osa yliopistolaitosta. Suomessa 19 yliopistoa eli lähes kaikki yliopistot järjestävät avointa yliopisto-opetusta. Suomen avoimelle yliopisto-opetukselle on ominaista yhteistyö aikuiskoulutusoppilaitosten (kesäyliopistot, kansalais- ja työväenopistot, kansanopistot) kanssa. Avoin yliopisto luo osaltaan mahdollisuuksia elinikäisen oppimisen sekä koulutuksellisen ja alueellisen tasa-arvon toteutumiselle. [1]
Avoin yliopisto järjestää opetuksen yhteistyössä yliopiston tiedekuntien ja ainelaitosten kanssa, mikä takaa sen, että opetus vastaa tavoitteiltaan ja vaatimuksiltaan ainelaitosten antamaa, tutkimusperustaista opetusta. Vastuu opetuksen tasosta, suorituksista ja todistuksista kuuluu aina yliopistolle. Avoimessa yliopistossa ei voi suorittaa tutkintoa, mutta opinnot voidaan sisällyttää varsinaiseen yliopistotutkintoon.
Opinnot ovat avoimia pohjakoulutuksesta, iästä ja tavoitteista riippumatta. Opiskella voi esimerkiksi kehittyäkseen ammatillisesti, tutkinto tavoitteena tai parantaakseen yleissivistystä. Avoimessa yliopistossa opiskelupaikat ja -ajat sekä opetusmenetelmät on sovitettu aikuisväen opiskeluedellytyksiin.
Avoimet yliopisto-opinnot ovat opiskelijalle maksullisia. Avoimen yliopiston opintomaksut perustuvat opetusministeriön asetukseen yliopistojen suoritteista perittävistä maksuista (737/2007).[2]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Opiskelu avoimessa yliopistossa
Avoimia yliopisto-opintoja on yhteistyöverkoston (vapaan sivistystyön oppilaitokset) ansiosta tarjolla noin 150 paikkakunnalla (syksy 2007) eri puolilla Suomea. Opetusta järjestetään lähes kaikilla koulutusaloilla - poikkeuksena eläinlääketieteellinen ja hammaslääketieteellinen koulutusala. Useimmiten opiskelijat otetaan avoimiin yliopisto-opintoihin ilmoittautumisjärjestyksessä.[1]
Opiskelu on osa-aikaista, ja opetus järjestetään pääosin iltaisin ja viikonloppuisin. Myös kesällä on opetusta. Suurin osa opintotarjonnasta on perusopintoja, mutta myös aineopintoja ja syventäviä opintoja, opintoja tukevia opintoja sekä kieli- ja viestintäopintoja on tarjolla.
Opiskelija saa avoimissa yliopistoissa neuvontaa ja ohjausta sekä opiskeluun liittyviin käytännön asioihin että varsinaiseen opiskeluun.
[muokkaa] Avoimen yliopiston opiskelijat
Avoimeen yliopisto-opiskeluun osallistui 72681 opiskelijaa vuonna 2007.[3] Opiskelijamäärä oli korkeimmillaan (85075) vuonna 2002.[4]
Avoimen yliopiston opiskelijat ovat heterogeeninen ryhmä: opiskelijat poikkeavat toisistaan paitsi ikänsä, sukupuolensa ja opiskelemiensa oppiaineiden osalta, myös elämänhistorialtaan, työ- ja koulutuskokemukseltaan, sosiaaliselta ja kulttuuriselta taustaltaan sekä motiivirakenteeltaan. [5] Naisia avoimen yliopiston opiskelijoista on 70-80 % yliopistosta ja koulutusalasta riippuen. Vuonna 2000 oli
- yli puolet opiskelijoista alle 30-vuotiaita
- noin 85% suorittanut ylioppilastutkinnon
- naisia noin 77%
- työssäkäyviä lähes 60%. [5]
Jaottelu opiskelijatyyppien mukaan:[5]
- urasuuntautuneet tavoittelevat avoimen yliopiston opintojen avulla menestystä työelämässä
- tutkintotavoitteisten tavoitteena on saada opiskelupaikka varsinaisesta yliopistosta
- muutoshakuiset ovat tyytymättömiä nykyiseen elämäntilanteeseen (etsijät, työelämäänsä tyytymättömät, haaveiden toteuttajat ja elämänkriiseistään toipuvat)
- elämäntapaopiskelijat kokevat opiskelun rentouttavaksi ja voimavaroja antavaksi.
[muokkaa] Monenlaisia mahdollisuuksia opiskella
Avoimissa yliopistoissa on panostettu opetusmenetelmien kehittämiseen. Opetusmuotojen moninaisuudella pyritään varmistamaan, että avoimen yliopiston heterogeenisen opiskelijajoukon jokaisella opiskelijalla on mahdollisuus valita parhaiten tarpeitaan vastaava opetuksen toteutusmuoto ja oppimisympäristö. [6] Niitä opiskelijoita varten, jotka eivät pääse osallistumaan lähiopetukseen tai haluavat opiskella muilla tavoin, tuodaan yliopistotasoinen opetus mahdollisimman lähelle kehittyvän opetusteknologian avulla.
Monimuoto-opetuksessa yhdistellään lähi-, etä- ja itseopiskelua. Verkko-opinnot ja itsenäiset opinnot ovat paikkakunnasta riippumattomia.
[muokkaa] Avoimen yliopiston väylä
Avoimessa yliopistossa ei voi suorittaa korkeakoulututkintoa, mutta opinnot voi sisällyttää tutkintoon mikäli saa myöhemmin tutkinnon suoritusoikeuden ns. avoimen yliopiston väylän kautta tai hakeuduttuaan yliopistoon tutkinto-opiskelijaksi yliopiston opiskelijavalinnan kautta. [1]
Avoimen yliopiston väylällä tarkoitetaan siirtymistä yliopiston tutkinto-opiskelijaksi avoimen yliopiston opintojen perusteella. Väyläkriteerit vaihtelevat yliopistoittain. Taideyliopistoissa ei ole väylää käytössä.[4]
Opiskelijat valitaan tutkinto-opiskelijaksi avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen määrän, arvosanojen tai valintakokeen perusteella. Väylämahdollisuus on määritelty vain osaan oppiaineista tai koulutusohjelmista. Avoimen väylän kiintiöt (eli kuinka monta opiskelijaa voidaan enintään ottaa sisään) määritellään yliopistoittain ja oppiaineittain tai vain tiedekunnittain. Lopullinen opiskelijavalinta tehdään aina yliopistojen tai korkeakoulujen tiedekunnissa.
Vuonna 2006 aloitti perustutkinto-opiskelunsa suomalaisissa yliopistoissa 665 väylän kautta valittua opiskelijaa. [4]
[muokkaa] Ikääntyvien yliopisto
Ikääntyvien (ikäihmisten) yliopisto on avoimen yliopisto-opetuksen erityismuoto. Ikääntyvien yliopistotoiminta käynnistyi 1985 Jyväskylässä ja Helsingissä. Idea on lähtöisin 1970-luvulta Ranskasta (University of the Third Age). [1]
Opetusta järjestetään kymmenessä yliopistossa. Erilaisista toimintamuodoista yleisimpiä ovat luentosarjat ja seminaarit. Vuonna 2007 ikäihmisten yliopiston toiminnassa oli 16888 osallistujaa.[3]
[muokkaa] Historiaa
[muokkaa] Tausta yliopistollisessa kansansivistystyössä
Suomen avoimen yliopiston juuret ovat 1800-luvun kansansivistystyössä. Yliopistolaajennus – yliopistosivistyksen levittäminen yliopiston ulkopuolelle esimerkiksi lähettämällä ylioppilaita maaseudulle luennoimaan - pohjautui ajatukseen, että mahdollisuudet yliopistollisiin opintoihin tulisi olla avoinna kaikille läpi elämän riippumatta pohjakoulutuksesta. [7]
Kesäyliopistot toimivat avoimen yliopisto-opetuksen käynnistäjänä 1900-luvun alkupuolella. Jyväskylässä ja Turussa ennen toista maailmansotaa toimineet kesäyliopistot toteuttivat opetusta ensimmäistä kertaa avoimuuden periaatteella: kaikki halukkaat pohjakoulutuksesta riippumatta saivat osallistua. 1950- ja 1960-luvuilla kesäyliopistojen määrä moninkertaistui. Laajenemiseen johti mm. koulutuserojen tasoittaminen, maakuntien kehittämispyrkimykset sekä yliopistojen kesälukukauden puuttuminen.[7]
[muokkaa] Avoimen yliopiston synty 1970-luvulla
1960- ja 1970-luvulla vain ylioppilaat pääsivät yliopisto-opintoihin ja vain pääsykokeen kautta. Koulutusjärjestelmässä oli umpiperiä, jotka estivät etenemisen yliopistoon muilla tavoilla. Avoimen yliopiston kehittämistyö aloitettiin yliopistolaitoksessa 1970-luvulla. Suomessa alkaneen keskustelun taustalla oli mm. Ison-Britannian Open Universityn (OU) perustaminen 1969. OU on erillinen, autonominen yliopisto, jossa opetuksen sisältö on muokattu sopivaksi ei-ylioppilaille. [7]
Suomen Kulttuurirahaston toimikunnan mietinnössä 1976 ehdotettiin toimintatavaksi OU:sta poiketen yhteistyöorganisaatiomallia, jossa koko maan kattava avoimen yliopiston järjestelmä muodostuu yliopistojen lisäksi kansalais- ja työväenopistoista, kansanopistoista ja kesäyliopistoista. [7]
Suomessa ensimmäisenä avointa yliopisto-opetusta tarjosi Tampereen yliopiston jatkokoulutuskeskus (täydennyskoulutuskeskus), joka 1971 aloitti opetuksen neljässä oppiaineessa: kasvatustieteessä, lehdistö- ja tiedotusopissa, sosiaalipolitiikassa ja kunnallispolitiikassa. Hakijamäärät nousivat runsaasta tuhannesta niin, että 1975 jouduttiin asettamaan ensimmäistä kertaa 25 vuoden alaikäraja.[7]
Avointa yliopisto-opetusta järjestettiin ensimmäistä kertaa monimuoto-opetuksena 1972, kun Yleisradion opetusosaston koordinoimassa sosiaalipolitiikan peruskurssin toteutuksessa oli opiskelumuotona televisio, radio, opetusmoniste ja tenttikirjallisuus. [7]
Joensuun yliopisto (korkeakoulu) aloitti 1972 kokeiluprojektin, jossa yhteistyössä maakunnan kansan-, työväen- ja kansalaisopistojen kanssa aktivoitiin alueellista korkeakoulupolitiikkaa. Projektissa selvitettiin yhteistyön laajempia ja järjestelmällisiä mahdollisuuksia yliopistojen ja eri aikuisoppilaitosten välillä.[7]
Helsingin yliopisto aloitti avoimen korkeakouluopetuksen kokeilun Lahdessa ja Mäntsälässä syksyllä 1977. Tarjolla oli neljä approbaturia (kasvatustiede, sosiaalipolitiikka, sosiologia sekä Suomen ja Skandinavian historia). [8]
[muokkaa] Myöhempiä käännekohtia
Avoimen yliopiston toiminnan alkuvuosina jo vakiintumassa ollut termi avoin yliopisto muutettiin kokeiluprojekteissa käytettyyn muotoon avoin korkeakoulu erotukseksi Ison-Britannian Open Universityyn. [7]Vuonna 1984 opetusministeriön kirjeessä avoin korkeakouluopetus sai ensimmäisen virallisen määritelmänsä: Avoimella korkeakouluopetuksella tarkoitetaan korkeakoulujen opetussuunnitelmiensa mukaisesti järjestämää opetusta, joka on tarkoitettu pääasiassa korkeakoulututkintoa suorittamattomalle aikuisväestölle täydennyskoulutukseksi tai väljätavoitteiseksi sivistysharrastukseksi. [9]
1990-luvulla palattiin takaisin nimeen avoin yliopisto-opetus. [7]Merkittävimpiä käännekohtia avoimen yliopiston historiassa oli vuosi 1993, jolloin Relander-projektin myötä avoin yliopisto-opetus laajeni uusiin yliopistoihin, ylempiin aineopintoihin, uusiin opintoaloihin ja monitieteellisiin opintokokonaisuuksiin. Samalla ikäraja laskettiin 18 vuoteen nuorisotyöttömyyden lieventämiseksi.
[muokkaa] Lähteet
- Avoimen yliopisto-opetuksen tietopalvelu
- Avoin yliopisto-opetus tilastoina
- Finlex.fi Säädökset alkuperäisinä:737/2007
- Jauhiainen Arto ja Rinne Risto: Avoin yliopisto ja sen opiskelijat yliopiston ja aikuiskoulutuksen leikkauspisteessä, Teoksessa Kosunen,T., Jouttimäki, S., Nisula, E.-L. & Nurminen, E. (toim.) Avoin yliopisto – sivistystä, osaamista ja tasa-arvoa. Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston 30-vuotisjuhlakirja. s. 139-156. Gaudeamus, Helsinki, 2007. ISBN 978-952-495-047-3.
- Koski Ari: Avoin yliopisto alueellisena toimijana. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja B:21. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus, Turku, 2006. ISBN 951-29-3064-1.
- KOTA Online
- Larsen Sinikka: Avoimen yliopiston kertomus 1977-2003, Teoksessa Kosunen,T., Jouttimäki, S., Nisula, E.-L. & Nurminen, E. (toim.) Avoin yliopisto – sivistystä, osaamista ja tasa-arvoa. Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston 30-vuotisjuhlakirja. s. 47-69. Gaudeamus, Helsinki, 2007. ISBN 978-952-495-047-3.
- Opetusministeriö: Avoin yliopisto Suomessa. Edita, Helsinki, 1997. ISBN 951-53-1161-6.
[muokkaa] Lähdeviitteet
- ↑ 1,0 1,1 1,2 1,3 Avoinyliopisto.fi viitattu 18.12.2007
- ↑ Finlex.fi viitattu 20.12.2007
- ↑ 3,0 3,1 KOTA Online viitattu 5.2.2008
- ↑ 4,0 4,1 4,2 Tilastot.avoinyliopisto.fi viitattu 18.12.2007
- ↑ 5,0 5,1 5,2 Jauhiainen ja Rinne, s.145-151
- ↑ Koski, 66
- ↑ 7,0 7,1 7,2 7,3 7,4 7,5 7,6 7,7 7,8 Opetusministeriö, s. 7-11
- ↑ Larsen, s.47-48.
- ↑ Larsen, s.51
