Aikuislukio
Wikipedia
Aikuislukio on Suomessa oppilaitos, joka antaa lukion tai peruskoulun oppimääriin kuuluvaa opetusta erityisesti aikuisille.
Aikuislukion oppimäärään kuuluu vähintään 44 kurssia. Alle 18-vuotiaana lukion aloittaneen on suoritettava 48 kurssia. Tavallisessa lukiossa kursseja vaaditaan vähintään 75. Aikuislukiossa voi opiskella myös esimerkiksi vain yhtä ainetta. Tällaisista tutkintoon johtamattomista opinnoista peritään maksu.
Aikuislukion opiskelijan tulee pääsääntöisesti olla vähintään 18-vuotias, mutta lukion rehtori voi erityisistä syistä hyväksyä nuoremmankin opiskelijan.
Aikuislukion/ylioppilaaksi hyväksi lukuun vaaditaan muun muassa ruotsin viiden pakollisen kurssin hyväksymistä.