Yhden lapsen politiikka

Wikipedia

Yhden lapsen politiikka (计划生育) on Kiinan kansantasavallan nykyinen syntyvyyden säännöstelypolitiikka, jonka tarkoituksena on hillitä väestönkasvua. Yhden lapsen politiikka otettiin käyttöön 1979, sillä aiemmin käytetyt väestöpolitiikan keinot, kuten avioitumisiän korotus, toimivat hitaasti, ja tuloksia haluttiin nopeasti.

Suurin vaikutus väestöpolitiikalla on 1950- ja 1960-luvuilla syntyneiden suurten ikäluokkien ero myöhempiin. Vuonna 1949 kansantasavallan väkiluku oli noin 400 miljoonaa, vuonna 1970 700 miljoonaa. Niinpä viranomaiset päättivätkin, että on tehtävä jotakin nopeasti, ennen kuin suuret ikäluokat tulevat lastenhankintaikään.

Politiikan nimitys on johdettu siitä perusajatuksesta, että pariskunnalla pitäisi olla vain yksi lapsi. Tästä tavoitteesta huolimatta yhden lapsen rajoitusta on käytännössä ylläpidetty vain kaupungeissa, maaseudulla on saanut hankkia toisenkin lapsen 3–4 vuoden päästä, mikäli ensimmäinen oli tyttö tai vammainen. Lisäksi säädös ei koske vähemmistökansallisuuksia, jotka voivat hankki kaksi lasta kaupungeissa ja 3–4 maaseudulla. Niinpä syntyvyys koko maassa on ollut lähempänä kahta (1,8) kuin yhtä lasta perhettä kohti, kaupungeissa vain hieman yli yhden. 1990-luvulla säädöstä on höllennetty ja nykyisin ainoina lapsina syntyneet vanhemmat saavat kaupungeissakin hankkia kaksi lasta. Naimattomat naiset eivät voi hankkia lapsia.

Säännöksen rikkomisesta syntyneet lapset eivät ole oikeutettuja yhteiskunnan kustantamaan koulunkäyntiin ja lastentarhoihin, eivätkä he välttämättä saa aikuisena töitä tai sosiaaliapua. Ylimääräiset lapset voi kuitenkin rekisteröidä "sosiaalisella ylläpitomaksulla", joka on kaupungeissa 150 000 yuania (15 000 €) ja maaseudulla matalimmillaan 7 000 yuania.

Säädöstä ei ole kirjattu lakiin ja sen valvonta on jätetty paikallisviranomaisten hoidettavaksi lähestulkoon heidän parhaaksi katsomallaan tavalla. Niinpä käytäntö vaihtelee suurestikin eri puolilla maata ja eri aikoina. Joskus käytössä ovat olleet pakotetut sterilisaatiot ja abortit, toisinaan vain sosiaalietuuksien, kuten ilmaisen koulutuksen tai terveydenhuollon, poisjääminen liian monen lapsen osalta.

Yhden lapsen politiikan ja perinteisen poikalasten suosimisen on pelätty johtavan tyttölasten tappamiseen suuressa mittakaavassa. Tätä ei olla kuitenkaan laajamittaisena havaittu. Poikalasten syntymiä rekisteröidään enemmän, mutta osin tämä johtuu tyttölasten rekisteröimättömyydestä (rekisteröimätön lapsi ei ole oikeutettu koulutukseen) ja laittomaan käytäntöön suorittaa abortteja ultraäänitutkimuksilla selvitetyn sukupuolen perusteella. Lisäksi on huomattava, ettei poikalasten osuus rekisteröidyistä syntymistä poikkea juurikaan muista itäaasialaisista valtioista kuten Taiwanista, Etelä-Koreasta tai eteläaasialaisesta Intiasta, vaikkei näissä ole käytössä väestöpolitiikkaa.