Työttömyys
Wikipedia
Työttömyys tarkoittaa työn puutetta ja työttömyyden keskeisin haitta on sen aiheuttama tulojen menetys. Työttömyys on merkittävimpiä köyhyyden riskitekijöitä. Työttömyyskorvaus kattaa osan työttömyyden aiheuttamasta taloudellisesta taakasta. Muita työttömyyden haittoja ovat muun muassa henkinen rasitus ja pitkällä aikavälillä työssä tarvittavien taitojen heikkeneminen. Kansantalouden kannalta työttömyyden yleistyminen aiheuttaa lisäksi tuotannon laskua ja sosiaaliturvamenojen kasvua.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Työttömyyden tilastointi
Työttömyyden tilastointikriteerit ovat maakohtaisia. Suomessa työvoimatutkimuksessa luokitellaan työttömäksi ilman työtä olevat, jotka ovat etsineet töitä edeltävänä neljänä viikkona ja voivat vastaanottaa sen 2 viikon sisällä. Työikäisinä pidetään 15–65-vuotiaita, joista työvoimaan kuuluvia ovat työlliset ja työttömät. Työllisinä pidetään vähintään tunnin viikossa ansiotyötä tehneitä tai tilapäisesti työstä poissaolevia.[1]
Työttömyyttä mitattaan tavallisesti työttömyysasteella, joka on työttömien osuus työvoimasta. Toinen yleinen mittari on työllisyysaste, joka on 15–64-vuotiaiden työllisten osuus samanikäisestä väestöstä. Työvoimaosuus on taas 15–74-vuotiaista työvoimaan kuuluvien osuus. Nämä mittarit kuvaavat työllisyystilannetta eri näkökulmista. Työllisyysaste on toisinaan huono, koska se ei ota huomioon esimerkiksi eläkeläisten, kotiäitien, opiskelijoiden, asevelvollisten ja vankilassa olevien osuutta. Näillä on merkitystä erityisesti maiden välisessä vertailussa.
Työttömyyden tarkastelussa on otettava huomioon kausivaihtelu. Sitä aiheutuu sekä työn tarjonnan sekä kysynnän vaihtelusta vuodenaikojen mukaan. Syynä kausivaihtelulle on muun muassa koulujen päättymis- ja alkamisajat, jotka vaikuttavat työn hakijoiden määrään. Toisaalta kysynnän muutokset aiheuttavat kausityöttömyyttä. Tämän vuoksi työttömyyttä tarkastellaan vuosimuutoksina tai kausitasoitettuna.
Piilotyöttömiksi kutsutaan henkilöitä, jotka haluaisivat töihin, mutta heitä ei luokitella työvoimaan. Tilastollisesti piilotyöttömiksi lasketaan työtä haluavat, jotka eivät täytä työn etsimisen kriteeriä. Piilotyöttömiä ovat muun muassa työllisyyskoulutuksessa tai työttömyyseläkkeellä olevat sekä ne, jotka ovat jättäytyneet työvoiman ulkopuolelle esimerkiksi kotiäideiksi tai -isiksi huonon työtilanteen vuoksi.
Tilastoitu työttömyys ei ota huomioon niin kutsuttua harmaata työvoimaa, joka työskentelee tilastoidun työn ulkopuolella. 1980-luvulta alkaen on esitetty arvioita, että esimerkiksi Yhdysvalloissa työskentelee kymmenen miljoonaa niin sanottua laitonta työntekijää. Myöskään rikollisen toiminnan työvaikutus ei näy tilastoissa.
[muokkaa] Työttömyyden lajeja
- Kausityöttömyys johtuu työvoiman kysynnän vaihtelusta vuodenaikojen mukaan. Esimerkiksi rakennusalalla kysyntä on kesällä suurempaa kuin talvella. Toisaalta puunkorjuussa haittaa kelirikkoaika ja Lapin matkailusesonki taas ajoittuu talveen.
- Kitkatyöttömyys tarkoittaa aikaa, joka menee uuden työn etsimiseen esimerkiksi opiskelun päättämisen tai työpaikan vaihdon yhteydessä. Työntekijän ei kannata aina hyväksyä ensimmäistä tarjousta vaan odottaa hyvän työpaikan löytymistä.
- Suhdannetyöttömyys on työttömyyden yleistymistä matalasuhdanteen aikaan työn kysynnän vähennyttyä.
- Rakennetyöttömyys seuraa talouden rakenteen muutoksesta, joka ohjaa työn kysyntää uusille aloille. Työn tarjonta ei mukaudu kysynnän muutoksiin useinkaan riittävän nopeasti, mikä aiheuttaa työttömyyttä. Rakenteelliselle työttömyydelle käytetään synonyymeina myös luonnollista työttömyysastetta tai ns. NAIRU-astetta. NAIRUlla tarkoitetaan työttömyysasteen tasoa, jonka alittaminen kiihdyttää inflaatiota. Taustalla on käsitys, että työttömyyden laskiessa alle rakennetyöttömyyden tason talous on ylikuumentuneessa tilassa, jossa myös hinnat nousevat nopeasti.[2]
[muokkaa] Työvoimapolitiikka
Talouspolitiikalla pyritään usein ainakin epäsuorasti parantamaan työllisyyttä. Työvoimapolitiikalla pyritään vaikuttamaan suoremmin työttömyyden tasoon. Tavallisesti riittävän voimakkaan talouskasvun ajatellaan lisäävän työvoiman kysyntää, jolloin työttömyys automaattisesti vähenee. Suomessa 1990-luvun nousukausi ei kuitenkaan laskenut työttömyyttä odotetusti. Syynä tähän pidetään muun muassa töissä olleiden tuottavuuden kasvua, joka osaltaan vähensi uuden työvoiman tarvetta, ja työn kysynnän siirtymistä uusille aloille.
Työttömien osaamisen lisäämisen ajatellaan usein parantavan työllistymismahdollisuuksia. Opettelemalla taitoja joille on enemmän kysyntää, työntekijän tuottavuus lisääntyy. Tämä voi tarkoittaa kouluttautumista uudelle alalle tai vain työkokemuksen hankkimista. Monissa maissa valtio tukee ja järjestää työttömille koulutusta ja tukityöllistämistä. Tähän viitataan termillä aktiivinen työvoimapolitiikka.
Työttömien taloudellista asemaa tuetaan työttömyyskorvauksella. Suomessa se jakautuu työttömyyspäivärahaan ja työmarkkinatukeen. Päivärahaan edellytetään työssäoloehdon täyttyminen, ja se on työttömyyskassaan kuuluvilla ansiosidonnaista. Sitä maksetaan enintään 500 päivältä (viideltä päivältä viikossa). Työttömyyskorvaus toimii vakuutuksena työttömyysriskin taloudellista vahinkoa vastaan. Toisaalta se kuitenkin vähentää ainakin jossain määrin kannusteita työllistyä. Osa tutkijoista uskoo, että monissa Euroopan maissa korkea työttömyys- tai muu sosiaaliturvan taso lisää olennaisesti työttömien määrää.
Toisaalta Tanska on esimerkki maasta, jossa on onnistuttu yhdistämään matala työttömyys ja korkea työttömyyskorvaus. Tähän viitataan termillä "Tanskan malli". Sen olennainen piirre on sanktioiden käyttö: vuoden työttömyyden jälkeen pakko ottaa vastaan työtä tai koulutusta muultakin kuin omalta alaltaan ja kotipaikastaan. Tällä tavoin pyritään aktivoidaan ihmisiä ja n pitämään pitkäaikaistyöttömyys alhaalla sekä työttömät mukana työelämässä.
[muokkaa] Työttömyyskäsitteitä
[muokkaa] Hystereesi
Hystereesi tarkoittaa ilmiötä, jossa työttömäksi jääminen aiheuttaa vaikeuksia työllistyä uudelleen esimerkiksi syrjäytymisen tai osaamisen vanhentumisen vuoksi. Syrjäytyminen riippuu työttömyyden kestosta sillä mitä pitempään työttömyys jatkuu, sitä vaikeammin työllistyminen on. Tätä käytetään yhtenä perusteena talouspolitiikalle, jossa työttömyyden nousua pyritään ehkäisemään.
[muokkaa] Luonnollinen työttömyys
1900-luvun alkupuolella vaikuttanut brittiläinen ekonomisti William Beverige esitti täystyöllisyyden vallitsevan 3 % tasolla. Sittemmin on esitetty lukuja 2 ja 7 % väliltä maasta ja ajankohdasta riippuen. Näin matalaa työttömyyttä pidetään toisinaan työttömyyden "luonnollisena" tasona, toisin sanoen kitkatyöttömyytenä ja muuna väliaikaisena, vaihtuvana työttömyytenä. On esitetty, että työttömyyden laskeminen luonnollista työttömyysastetta alemmaksi johtaa inflaatioon.
[muokkaa] Massatyöttömyys
Termi massatyöttömyys otettiin käyttöön 1930-luvun laman aikana, jolloin ensi kertaa oli esimerkiksi Saksassa yli viisi miljoonaa työtöntä. Vuonna 2005 Saksassa muutettiin työttömyyden määritelmää (mm. työllisyyskoulutuksessa olevat lasketaan nyt työttömiksi) siten, että työttömien määrä nousi viiden miljoonan ihmisen tasolle. Saksassa työttömyys on kuitenkin merkittävästi pienempi ongelma nyt, koska saksalaisia on enemmän ja kansantalous on paljon suurempi kuin 1930-luvulla.
[muokkaa] Nuorisotyöttömyys
Nuorisotyöttömyydellä tarkoitetaan yleensä alle 20- tai alle 24-vuotiaiden työttömyyttä. Nuorisotyöttömyyden tulkinta voi olla vaikeaa, koska nuoret ovat työmarkkinoilla liikkuvampia kuin varttuneemmat. Opiskelun päättäminen ja uran valinta merkitsevät sitä, että työtä etsitään ja vaihdetaan. Nuorisotyöttömyys on yleistä useissa maissa. Nuorisotyöttömyyttä pidetään vakavana ongelmana, jos nuori ei pääse lainkaan työelämän alkuun. Tällöin pidetään syrjäytymisen riskiä korkeana.
[muokkaa] Pitkäaikaistyöttömyys
Pitkäaikaistyöttömyyden määritelmä ei ole vakiintunut. Suomessa pitkäaikaistyöttömiksi lasketaan yleensä yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleet. Yleinen vaihtoehtoinen määritelmä on kuusi kuukautta. Pitkäaikaistyöttömyys on yleisintä vanhojen sekä heikosti koulutettujen työttömien keskuudessa.
[muokkaa] Rakenteellinen työttömyys
Työttömyyttä voidaan pitää rakenteellisena, jos se ei vähene vaikka joillain aloilla vallitsee samalla työvoimapula. Rakenteellisen työttömyyden yhtenä syynä pidetään sitä, että työvoiman vaatimukset ovat kasvaneet eikä työttömien osaaminen enää riitä.[3] Tyypillisesti empiirinen tutkimus pyrkiikin arvioimaan rakennetyöttömyyttä erilaisilla regressiomalleilla, joissa inflaation muutoksia selitetään työttömyysasteella. Toinen tutkimustraditio pyrkii myös huomioimaan palkanmuodostukseen vaikuttavat ammattiliitot ja hyödykemarkkinoiden epätäydellisen kilpailun. Rakennetyöttömyyden tasoa arvioitaessa ongelman ydin on, ettei todellista rakennetyöttömyyden tasoa voida havaita, ja lisäksi taso on myös mitä ilmeisimmin ajassa muuttuva. Ilman teoreettista mallinnusta voidaan väittää, että rakenteellisella työttömyysasteella on yhteys pitkäaikaistyöttömien määrään.[4]
[muokkaa] Vapaaehtoinen työttömyys
Vapaaehtoinen työttömyys on käsite, jolla viitataan työttömiin, jotka saisivat joitain töitä, mutta eivät halua töihin tai haluavat paremman työpaikan kuin on saatavilla. Tähän ryhmään luetaan etenkin kitkatyöttömyys, jossa ihmiset tietoisesti valitsevat paremman työpaikan etsimisen. Muuta työttömyyttä kutsutaan vastentahtoiseksi.
[muokkaa] Työttömyys Suomessa
Työttömyys on ollut Suomessa viime vuosina laskussa 2000-luvun alkupuolen tasaantuman jälkeen. Vuoden 2007 tammikuussa työttömyysasteen trendi oli 7,0 % [5] Todellisen työttömyyden arvellaan olevan kuitenkin huomattavasti suurempaa, kun mukaan lasketaan erilaisilla tukitoimilla työllistetyt ja muut todellisuudessa työttömän asemassa olevat henkilöt.
Alueellisesti työttömyyttä on eniten Kainuussa, Lapissa ja Pohjois-Karjalassa. Vähäisintä työttömyys on Ahvenanmaalla, Helsingin seudulla ja Pohjanmaalla. Kunnista eniten työttömyysetuuksien saajia oli vuonna 2003 Sallassa (22,2 %) ja vähiten Kauniaisissa (3,3 %).lähde?
Suurista kaupungeista vaikeimmin työttömyydestä kärsivät 1990-luvun laman jälkeen savupiipputeollisuuteen tukeutuneet Pori, Jyväskylä ja Lahti. Näissä kaupungeissa työttömyys on vielä nykyäänkin korkealla tasolla. Porissa oli pahimmillaan 1990-luvun alussa joka neljäs työvoimaan kuuluva ilman työtä. [6]
Pitkäaikaistyöttömyyttä syntyi paljon lama-aikana. Noin puolet pitkäaikaistyöttömistä on yli 50-vuotiaita ja monet heistä poistuvat eläkeputkeen lähivuosina. Pitkäaikaistyöttömyyden ratkaisemiseksi käytetään useita keinoja. Useimmiten pitkäaikaistyöttymyyttä yritetään ratkaista kuntouttavalla työtoiminnalla. Muita pitkäaikaistyöttömyyden hoitokeinoja ovat palkkatuettu työ, työelämävalmennus ja työharjoittelu sekä erilaiset koulutus- ja työkokeilut. Etenkin nuorille tarkoitettuja uusia vaihtoehtoja ovat työpajatoiminta, matalapalkkatuki, oppisopimuskoulutus ja työkoulu. Pitkäaikaistyöttömien "kova ydin" on kuitenkin vaikeasti työllistyvää ja lukuisat hallitukset ovat sitä yrittäneet hoitaa vaihtelevalla menestyksellä. Vaikeimmin työllistyviä on yritetty työllistää kansalaistyö-mallilla.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Kymmenen suurimman kaupungin työttömyys
Tiedot TE-keskusten marraskuun 2007 tilastoista.
- Pori ja Jyväskylä 11,7 %
- Lahti 11 %
- Oulu 10,1 %
- Tampere 9,9 %
- Kuopio 9,6 %
- Turku 8,6 %
- Vantaa 6,1 %
- Helsinki 5,9 %
- Espoo 4,3 %
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Tilastokeskus: Käsitteet ja määritelmät
- ↑ Lehmus, Markus. Palkansaajien Tutkimuslaitos. Kuukauden kolumni 7.2.2008. [1] viirattu 7.2.2008.
- ↑ Tilastokeskus: Verkkokoulu
- ↑ Lehmus, Markus. Palkansaajien tutkimuslaitos. Kuukauden kolumni 7.2.2008. [2] viitattu 7.2.2008.
- ↑ Tilastokeskuksen tiedote 20.2.2007
- ↑ Kansan Uutiset 28.12.2007 Pori ja Jyväskylä yhä työttömyyskaupunkeja
[muokkaa] Aiheesta muualta
- CIA – The World Factbook: Maakohtaiset työttömyysasteet (englanniksi)