Turmiolan Tommi
Wikipedia
Turmiolan Tommi on raittiusvalistuksen juopotteluun lankeavan miehen varoittava esimerkkihenkilö. Turmiolan Tommi oli alun perin alkoholin vaaroista varoittava kahdeksan kuvan kuvakertomus vuodelta 1858. Piirrokset Raittiuden Seuran julkaisemaan kirjaseen teki taiteilija Alexandra Frosterus-Såltin. Alkuperäinen kertomus on unohtunut, mutta fraasi muuttunut pelottelevaa valistusta kuvaavaksi käsitteeksi.
Populaarimusiikissa tunnetuin viittaus Turmiolan Tommiin lienee Eppu Normaalin "Murheellisten laulujen maassa", jossa lauletaan: Hälle kohtalon koura juottaa väkijuomaa / Niin Turmiolan Tommi taas herää henkiin / Ja herrojen elkeet tarttuvat renkiin.