Sun Yat-sen

Wikipedia

Sun Yat-sen

Tohtori Sun Yat-sen (perint.: 孫逸仙, yksink.: 孙逸仙, pinyin: Sūn Yìxiān) eli Sun Zhongshan (perint.: 孫中山, yksink.: 孙中山, pinyin: Sūn Zhōngshān) (12. marraskuuta 1866 – 12. maaliskuuta 1925) oli kiinalainen vallankumousjohtaja ja poliitikko, Guomindang-puolueen perustaja ja Kiinan tasavallan ensimmäinen presidentti. 1930-luvulla hän sai kuolemansa jälkeen tittelin "Maan isä" (perint.: 國父, yksink.: 国父, pinyin: Guófù), jota käytetään yleisesti Taiwanilla. Manner-Kiinassa hänestä käytetään nimitystä "Edelläkävijä" (革命的先行者, pinyin: Gémìngde Xiānxìngzhě) ja hänet mainitaan nimeltä Kiinan kansantasavallan perustuslain johdannossa.

Hän loi poliittisen ideologian, joka tunnetaan nimellä Kansan kolme periaatetta.

[muokkaa] Nimet

(Perinteiset merkit, yksinkertaistetut merkit jos erilaiset, pinyin)

Koko nimi: Sun Wen (孫文, 孙文, Sūn Wén)

Sukunimi: Sun (孫, 孙, Sūn)

Etunimi: Wen (文 Wén)

Kunnianimet:

Yixian (逸仙, Yìxīan)
Deming (德明, Démíng)

Lisänimet:

Rixin (日新 Rìxīn)
Nakayama Shou (中山樵 nimi, jota hänestä käytettiin kun hän oli maanpaossa Japanissa, tarkoittaa 'Keskivuoren Puunhakkaaja'; Zhōngshān Qiáo)

Tunnetaan Kiinassa yleisimmin nimellä: Sun Zhongshan (孫中山, 孙中山, Sūn Zhōngshān)

Kiinan tasavallassa hänen nimensä kirjoitetaan virallisesti "Maan Isä (välilyönti) herra Sun Zhongshan" (國父　孫中山先生), missä välilyönti on perinteinen kunnioitusta osoittava merkki.

[muokkaa] Elämäkerta

Sun Yat-sen syntyi Cuiheng-kylässä, Xiangshan-piirikunnassa, Guangdongin provinssissa etelä-Kiinassa. Piirikunta on jälkeenpäin saanut nimen Zhongshan hänen kunniakseen.

13-vuotiaana hän muutti veljensä luokse Honoluluun, Havaijille, jonne veli oli muuttanut työläiseksi ja edennyt sitten menestyneeksi kauppiaaksi. Sun Yat-sen opiskeli Iolani-koulussa Honolulussa (1879–1882) ja myöhemmin suoritti lääketieteen loppututkinnon Hongkongin kiinalaisten lääketieteellisessä korkeakoulussa, ollen toinen koulun kahdesta ensimmäisestä valmistujasta 1892. Hän toimi sittemmin lääkärinä Hongkongissa. Hänen Havaijilla viettämänsä aika pohjusti hänen tyytymättömyyttään Qing-dynastian hallintoon, ja hän aloitti poliittisen uransa yrittämällä järjestää kiinalaisten pakolaisten keskuudessa uudistusryhmiä Hongkongissa. Lokakuussa 1894 hän perusti Xing Zhong-yhteisön, jonka tavoitteena oli menestyvä Kiina ja jota hän käytti myöhemmissä vallankumouksellissa toiminnoissa.

Vuonna 1895 hänen suunnittelemansa vallankaappaus epäonnistui, ja seuraavat 16 vuotta Sun vietti maanpakolaisena Euroopassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Japanissa, keräten rahaa vallankumoukselliselle puolueelleen ja rahoittaen kansannousuja Kiinassa. Japanissa hän liittyi kiinalaisten toisinajattelijoiden ryhmään (josta myöhemmin tuli Tongmenghui) ja päätyi pian ryhmän johtajaksi. Hänet karkotettiin Japanista Yhdysvaltoihin.

10. lokakuuta 1911 sotilaallinen kansannousu Wuchangissa, johon Sun ei ollut suoranaisesti osallinen, aloitti prosessin joka kaatoi vuosituhansia kestäneen keisarivallan Kiinassa. Luettuaan lehdistä Qing-dynastian vastaisista levottomuuksista, Sun palasi välittömästi Yhdysvalloista Kiinaan.

29. joulukuuta 1911 provinssien edustajat valitsivat Sunin Kiinan tasavallan presidentiksi ja uudenvuoden päivän 1912 tasavallan ensimmäisen vuoden ensimmäiseksi päiväksi tapaamissaan Nanjingissa.

Guomindangin virallinen historia korostaa Sunin roolia ensimmäisenä presidenttinä, mutta myöhemmät historioitsijat ovat kyseenalaistaneet hänen merkittävyytensä vuoden 1911 vallankumouksessa huomauttaen ettei hänellä ollut mitään tekemistä Wuchangin kansannousun kanssa. Tämän tulkinnan mukaan hänet nimitettiin presidentiksi siksi, että hän oli kunnioitettu mutta melko merkityksetön hahmo, ja siten erinomainen kompromissiratkaisu vallankumouksellisten ja konservatiivien välillä.

Vannottuaan virkavalansa Sun sähkötti kaikkien provinssien johdolle kehottaen niitä valitsemaan ja lähettämään senaattoreita perustamaan uuden Kiinan tasavallan Kansalliskongressin. Kansalliskongressi julisti virkaatekevän hallituksen ja tasavallan alustavan lain maan laiksi.

Virkaatekevä hallitus oli varsin heikossa asemassa, sillä vaikka useimmat eteläisen Kiinan provinssit olivat julistautuneet itsenäisiksi Qing-dynastian vallasta, pohjoisen Kiinan provinssit eivät tehneet niin. Virkaatekevällä hallituksella ei myöskään ollut omaa armeijaa ja sen hallinta kapinanaloittaneeseen Uuteen armeijaan oli rajallinen.

Virkaatekevän hallituksen päätehtävä oli saada Beiyang-armeijaa, joka oli pohjoisen Kiinan merkittävin armeija, johtavan Yuan Shikain tuki puolelleen. Kun hänelle oli luvattu uuden tasavallan presidentin virka, Yuan siirtyi vallankumouksellisten puolelle ja pakotti keisarin väistymään vallasta.

Yuan teki itsestään diktaattorin ja nostatti siten vastustusta maassa. Vuonna 1913 Sun johti kapinaa Yuania vastaan ja joutui kapinan epäonnistuttua pakenemaan Japaniin jossa hän kokosi Guomindangin uudelleen.

25. lokakuuta 1915 hän meni Japanissa naimisiin Soong Ching-lingin kanssa erottuaan ensimmäisestä vaimostaan Lu Muzhenista.

Hän palasi Kiinaan 1917 ja nousi Guangzhoussa perustetun separatistihallituksen presidentiksi 1921. Vuonna 1923 hän piti puheen, jossa Kansan kolme periaatetta julistettiin valtakunnan perustaksi ja Viiden Yuanin perustuslaista tehtiin poliittisen järjestelmän perusta.

Kerätäkseen armeijan Pohjoista sotaretkeä Pekingin sotapäälliköitä vastaan Sun avasi Whampoan sotilasakatemian (nykyisin Huangpun sotilasakatemia) lähellä Guangzhouta. Akatemian johtajaksi hän nimitti Chiang Kai-shekin ja poliittisiksi opettajiksi puoluejohtajia kuten Wang Ching-wei ja Hu Han-min.

1920-luvun alkupuolella Komintern tuki Guomindangin muutosta leninistiseksi keskustalaisdemokraattiseksi puolueeksi sen liittoutuessa Kiinan kommunistisen puolueen kanssa. Tässä vaiheessa Sun oli vakuuttunut siitä että ainoa tapa yhdistää Kiina oli sotilaallinen valloitus etelästä lähtien, mitä seuraisi poliittinen ohjailu ennen siirtymistä demokratiaan.

10. marraskuuta 1924 Sun matkusti pohjoiseen ja piti puheen jossa hän esitti konferenssia ja länsimaiden kanssa tehtyjen epäoikeudenmukaisten sopimusten hylkäämistä. Kaksi päivää myöhemmin hän matkusti uudelleen Pekingiin neuvottelemaan maan tulevaisuudesta, heikkenevästä terveydestään ja sotapäälliköiden kanssa käytävästä sodasta huolimatta.

Hän kuoli maksasyöpään Pekingissä maaliskuussa 1925 59-vuotiaana.