Suhumi
Wikipedia
Suhumi (myös Sukhum, Sukhumi, Sokhumi, abhaasiksi Аҟəа, georg. სოხუმი, Sokhumi) on de facto itsenäisen Abhasian tasavallan pääkaupunki Georgiassa. Kaupungissa on 81 546 asukasta (2005). Mustanmeren rannalla sijaitseva kaupunki on ollut tärkeä rautatieliikenteen solmukohta, satama ja kylpyläkaupunki.
[muokkaa] Historia
Paikalle perustettiin kreikkalainen Dioscuriaan siirtokunta 500-luvulla eaa. Plinius vanhemman ja Arrianoksen aikana se tunnettiin nimellä Sebastopolis. Diouscuriaan tornit on löydetty Mustanmeren alta, ja sen asukkaiden epäillään joutuneen muuttamaan merta pakoon Sebastopolikseen. Venäjän valloittaessa alueen 1810 paikalla oli turkkilainen Sukhum-Kalen linnoitus.
Suhumi oli Georgian ja Abhasian välisen sodan keskeinen tapahtumapaikka 1990-luvun alussa. Konflikti vaurioitti suurta osaa kaupungista, ja monet tärkeät rakennukset, kuten kansallisarkisto, tuhoutuivat kokonaan. Vaikka suuri osa Suhumista on jälleenrakennettu, kaupunki kärsii yhä sodasta ja on nykyään etnisesti yksipuolisempi kuin aikaisemmin.
[muokkaa] Nähtävyydet
Suhumin luultavasti tärkein nähtävyys on 1100-luvulla rakennettu Besletin kaarisilta. Jäljellä on myös roomalaisia muureja, 1100-luvun kuningas Bagratin linna, useita Suuren Abhasian Muurin torneja, Genovalainen linnoitus 1300-luvulta ja ottomaanilinnoitus 1700-luvulta.
Suhumin ympäristössä on useita monumentteja, kuten Johannes Krysostomoksen haudan päälle 1000-luvulla rakennettu Kamanin kirkko (12 km Suhumista). 22 km kaupungista sijaitsee Uusi Athos, keskiaikainen Abhasian pääkaupunki 700-luvun linnoituksineen ja kirkkoineen. Venäjän tsaari Aleksanteri III rakennutti Uuteen Athokseen luostarin 1880-luvulla. Pohjoisessa vuorilla on maailman syvin Voronjan luola.
Kaupungit: Gagra | Suhumi | Tkvartšeli
Maakunnat: Gali | Gudauta | Gulripši | Otšamtšire | Suhumin maakunta