Sotilaspoliisi
Wikipedia
Sotilaspoliisi on sotilas tai sotilashenkilöstö, jonka tehtäviin kuuluu kriisin ja sodan aikana muun muassa järjestyksen valvonta ja liikenteen ohjaus.[1]
Useimmissa valtioissa, myös Suomen puolustusvoimissa koulutetaan sotilaspoliiseja, joiden tehtävänä on rauhan aikana muun muassa sotilaskohteiden turvallisuusvalvonta, järjestyksen ylläpito, edustustehtävät sekä liikenteen valvonta ja ohjaus.
[muokkaa] Sotilaspoliisit Suomessa
Sotilaspoliisiksi erikoiskoulutettavat valitaan joukko-osastossa. Sotilaspoliiseilta edellytetään tehtävien luonteesta johtuen hyvää ruumiillista ja henkistä kuntoa. Lisäksi sotilaspoliisiksi koulutettavalla on oltava nuhteeton tausta. Johtajiksi koulutettavien sotilaspoliisien palvelusaika on 362 vrk ja sotilaspoliisimiesten 270 vrk. Koulutuksen edistyttyä sotilaspoliisit palvelevat varuskuntien vartiointitehtävissä. Samalla perehdytään sotilaspoliisin kriisiajan tehtäviin. Lisäksi sotilaspoliisit antavat tarvittaessa virka-apua poliisille esimerkiksi erilaisten tapahtumien liikenteenohjausjärjestelyissä.
Sotilaspoliisien sodan ajan päätehtäviä ovat henkilö- ja kohteensuojaustehtävät sekä erikoisjoukkojen vastainen toiminta. Koulutukseen sisältyy mm. voimakeinojen käyttö, lähitaistelu, vaarallisten henkilöiden etsintä ja kiinniotto, asutuskeskustaistelu, köysilaskeutuminen, tarkastuspistetoiminta. Osa sotilaspoliiseista koulutetaan lisäksi vaativiin tarkka-ampujatehtäviin sekä moottoripyöräläheteiksi. Varuskunta-alueen vartiointi kuuluu myös sotilaspoliisien monipuoliseen tehtäväkenttään. Sotilaspoliisin aseistus ja koulutus on monipuolista ja tähtää erityisesti edellä mainittuihin tehtäviin.
Puolustusvoimat järjestää sotilaspoliisikoulutusta lähes jokaisessa varuskunnassa Suomessa. Varusmies voi hakeutua sotilaspoliisiksi peruskoulutuskauden jälkeen läpäistyään tarvittavat testit.
Suomessa sotilaspoliisi ottaa palvelustehtävissä käskyjä vastaan vain oman joukko-osastonsa virkapaikalla olevalta päivystäjältä, varuskunnan komendantilta ja komentajalta sekä heidän suoranaisilta esimiehiltään. Kriisitilanteessa näitä vastaavat sotilaspoliisijoukkueen johtaja sekä hänen suoranaiset esimiehensä. Lisäksi kenraalikuntaan kuuluvilla upseereilla on oikeus antaa käskyjä sotilaspoliiseille ja vartiomiehille (vain vartioesimies voi antaa vartiotehtävää velvoittavia käskyjä. Varuskunnalliset vartio-ohjeet voivat käskeä asiaan tarkennuksia, mutta lähtökohta on, että kukaan muu kuin vartioon asettanut esimies voi antaa vartiotehtävää suorittavalle sotilaalle velvoittavia käskyjä). Sotilaspoliisilla ja vartiotehtävää suorittavalla sotilaalla on palvelustehtävässään (ollessaan tehtävässään toimivaltainen eli käsketyssä tehtävässä) käskyvalta kaikkiin muihin sotilashenkilöihin.
Upseerit ja toimiupseerit (nykyään vartiostoissa toimivat kanta-aliupseerit sotilaspoliisialiupseerien sekä vartioaliupseerien nimikkeillä. Vartiostojen johtajien ja varajohtajien tehtävät ovat nykyisin usein ns. kanta-aliupseerien tehtäviä. Värvättyjä ei ole puolustusvoimissa ollut vuoden 1995 jälkeen) ovat pääasiassa vakinaista väkeä, siis virkamiehiä ja toimivat virkavastuulla, miehistöstä on pääosa varusmiehiä, kriisitilanteessa ja harjoitusten aikana myös reserviläisiä.
[muokkaa] Muissa maissa
Muualla maailmassa sotilaspoliisin tehtävät eivät juurikaan poikkea suomalaisesta käytännöstä. Suurvalloilla, kuten esimerkiksi Yhdysvalloilla, sotilaspoliisit saattavat muodostaa raskasaseisia jalkaväkiyksiköitä, jotta nämä hoitaessaan tehtäviään sotatoimialueella eivät tarvitsisi erillistä suojaosastoa.
Sotilaspoliisin tunnukseksi on kautta maailman yleistynyt valkoinen teräskypärä, jonka otti ensimmäisenä käyttöön Yhdysvallat. Iso-Britannian asevoimissa sotilaspoliisit käyttävät useimmiten kirkkaanpunaisella päällisellä varustettua koppalakkia.
Monessa valtiossa sotilaspoliiseiksi valitaan pääasiassa vakinaiseen palvelukseen haluavia. NATO-maissa sotilaspoliisit ovat rauhan aikana miltei poikkeuksetta ammattilaisia. Kriisitilanteessa palvelukseen voidaan kutsua myös reserviläisiä, jotka ovat siviilissä poliiseja tai vartiointialan ammattilaisia.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
Nurmi, Timo: Gummeruksen suuri suomen kielen sanakirja. 3. tarkistettu ja päivitetty painos. Helsinki: Gummerus, 2004. ISBN 951-20-6541-X.