Simo Peura
Wikipedia
Simo Eerik Peura (s. 15. kesäkuuta 1957 Laukaa) on Lapuan hiippakunnan piispa (2004-). Hän on koulutukseltaan teologian tohtori (1990).
Hän on toiminut muun muassa Suomen Akatemian tutkijana 1985-1990. Helsingin yliopiston ekumeniikan assistenttina ja vs. professorina 1989-1997 ja Kirkon koulutuskeskuksen johtajana 1997-2004.
Hän on julkaissut muun muassa Lutherin teologiaa käsitteleviä artikkeleita suomalaisissa ja kansainvälisissä ja kotimaisissa kokoomateoksissa ja aikakauskirjoissa.
Hän on naimisissa hallintotieteen lisensiaatti Anni Peuran (o.s. Penttilän) kanssa; heillä on kolme lasta.
Edeltäjä: Jorma Laulaja |
Lapuan piispa 2004- |
Seuraaja: - |