Shani Davis
Wikipedia
Shani Davis (s. 13. elokuuta 1982 Chicagossa, Yhdysvalloissa) on yhdysvaltalainen pikaluistelija, jonka parhaat matkat ovat 1 000 ja 1 500 metriä.
Davis oli mukana 2002 Salt Lake Cityn olympialaisissa Yhdysvaltain kaukalopikaluistelun joukkueessa, mutta keskittyy nykyään pitkän radan pikaluisteluun. Hän voitti pikaluistelussa vuonna 2003 Pohjois-Amerikan mestaruuden ja kilpaili MM-kisoissa, mutta ei vielä tuolloin saavuttanut menestystä. Saman vuoden maaliskuussa hän voitti matkakohtaisissa MM-kisoissa 1 500 metrillä kultaa. Vuonna 2004 hän voitti toistamiseen Pohjois-Amerikan mestaruuden ja sijoittui yleisluistelun maailmanmestaruuskilpailuissa hopealle.
Tammikuussa 2005 Davis voitti jo kolmannen kerran peräkkäin Pohjois-Amerikan mestaruuden. Kisoissa hän teki 1 500 metrillä silloisen maailmanennätyksen 1.43,33. Saman vuoden helmikuussa hän voitti Moskovassa yleisluistelijoiden maailmanmestaruuden pistein 150,778.
24. marraskuuta 2005 Davis luisteli 1 000 metrillä maailmanennätyksen 1.07,03, joka pysyi voimassa lähes kaksi vuotta. Torinon 2006 olympialaisissa Davis voitti kultamitalin 1 000 metrin kilpailusta kautta aikain ensimmäisenä tummaihoisena yksilölajin urheilijana talvikisoissa. Lisäksi hän saavutti 1 500 metrillä hopeaa. 2007 matkakohtaisissa MM-kilpailuissa hän voitti mestaruudet 1 000 ja 1 500 metrillä. Davis uusi 1 000 metrin maailmanmestaruutensa ja sijoittui hopealle 1 500 metrillä 2008 Naganon MM-kisoissa.
[muokkaa] Henkilökohtaiset ennätykset
- 500 m: 35,26
- 1 000 m: 1.07,03
- 1 500 m: 1.42.32 (ME)
- 5 000 m: 6.14.37
- 10 000 m: 13.05,94