Seppuku

Wikipedia

Seppuku (jap. 切腹) tai harakiri (jap. 腹切) tarkoittaa japaniksi rituaalista itsemurhaa. Molemmat sanat kirjoitetaan samoilla kanji-merkeillä, joskin toisin päin. Harakiri on japanilaisperäinen ääntämistapa, seppuku kiinalaisperäinen. Seppukua pidettiin arvokkaampana ilmaisuna ja se oli siksi käytössä yleisemmin. Harakiri on näistä tunnetumpi länsimaissa, mutta tätä nimitystä pidetään japanilaisessa kulttuurissa vulgaarina. Molemmat nimet kuitenkin tarkoittavat "vatsan leikkaamista". "Hara", vatsa, vatsan puoli, "kiri", leikata, repiä auki.

Ennen seppukua samurailuokalla oli muita tapoja itsensä surmaamiseen: Jotkut heittäytyivät maahan hevosen selästä pitäen miekan terää suussaan, toiset leikkasivat kurkkunsa auki. Ensimmäisiä seppukun tehneitä oli Heian-kauden rosvo Hakamadare Yasusuke, joka vuonna 988 leikkasi vatsansa auki vaihtoehtojen puutteessa, sotureiden piirittäessä hänen taloaan. Toinen varhainen seppuku oli Minamoto Tametomo -jousimiehen itsemurha vuonna 1170.

Käytännössä seppuku toimi feodaalisessa Japanissa kuolemantuomiona, jossa syystä tai toisesta epäsuosioon joutunut samurailuokan jäsen käskettiin suorittamaan itsemurha. Seppuku toimi yhtenä syyllisen samurain viidestä rangaistusmuodosta. Tällaista teloitusta pidettiin kunniallisena, eikä tuomittua pidetty rikollisena, vaan huonojen olosuhteiden uhrina, jota säälittiin ja kunnioitettiin. Seppuku voitiin myös suorittaa vapaaehtoisesti, joko lopullisena protestina sietämättömille olosuhteille tai haluttaessa välttää vangiksi joutuminen. Se voitiin myös suorittaa itsemurhana isännän kuoleman johdosta. Tähän kuitenkin tarvittiin isännältä aiemmin saatu lupa. Ilman lupaa seppukua pidettiin halpamaisena, perusteettomana pyrkimyksenä päästä kunniapaikalle isännän vierelle. Kuitenkin monet uskalsivat tehdä niin.

Seppukulla oli tarkat rituaaliset säännöt. Samurain lyhyemmän miekan wakizashin terä kiedottiin paperiin siten, että terästä jätettiin n. 5 cm paljaaksi. Miekka pistettiin vatsaan vasemmalle puolelle, vedettiin vatsan poikki oikealle ja nostettiin ylöspäin kohti rintaa. Seppukun tekijä ei kuollut välittömästi. Avustajan, kaishakuninin tehtävä oli katkaista seppukun tekijän pää nopealla iskulla niskaan. Kaishakuninin oli varmistettava, että seppukun tekijä saattoi kaatua herrasmiehen tavoin eteenpäin, ja huolehdittava, ettei kasvoille jää tuskallista ilmettä. Seppukun tekijän pää ei saanut irrota lattialle pyörimään. Kaikkein arvostetuin tapa oli vielä kääntää miekka vatsassa ympäri ja vetää takaisin toiseen suuntaan. Useimmat valitsivat kuitenkin kaulan katkaisemisen yhdensuuntaisen vedon jälkeen.

Seppuku kiellettiin virallisesti Meiji-restauraation yhteydessä 1800-luvun lopulla, mutta satunnaisia tapauksia on esiintynyt senkin jälkeen; eritoten toisen maailmansodan loppuvaiheessa korkeat japanilaiset upseerit uhmasivat kieltoa; mm. kamikaze-itsemurhalentäjien ylin komentaja vara-amiraali Takejirō Ōnishi teki seppukun pyytääkseen anteeksi urheilta miehiltä, jotka oli lähettänyt turhaan kuolemaan;^[1] Iwo Jiman komendantti kenraaliluutnantti Tadamichi Kuribajashi ja Okinawan komendantti Takejiro Usidzihma tekivät seppukun lopullisen häviön hetken jo uhatessa.^[2]

Sen sijaan Saipanin komendantti, Pearl Harbourin hyökkäystä komentanut vara-amiraali Chūichi Nagumo hylkäsi harakirin ja teki itsemurhan mutkattomasti revolverinlaukauksella päähänsä vangitsemisen uhatessa Saipanin taistelun eli Operaatio Saalistajan loppuvaiheessa; hänen kohdallaan kysymys ei ollut niinkään samurain kunniasta vaan siitä että lopullinen tappio oli liian katkera, että elämällä olisi ollut hänelle enää merkitystä ^[3]

Kuuluisin lienee kirjailija Yukio Mishiman julkinen seppuku epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen 1970.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Hanami Web - Seppuku (englanniksi)

[muokkaa] Viitteet