Seitan
Wikipedia
Seitan on vehnäproteiinista valmistettu lihaa muistuttava elintarvike, jota kasvissyöjät käyttävät korvaamaan lihaa ruoanlaitossa. Seitanin uskotaan olevan peräisin Kiinasta, ja sitä käytetään paljon myös muualla Itä- ja Kaakkois-Aasiassa.
Kotioloissa seitania voidaan valmistaa joko vehnä- tai vehnägluteenijauhosta. Tavallista vehnäjauhoa käytettäessä seitanin valmistus aloitetaan tekemällä vedestä ja vehnäjauhosta kiinteä taikina, jonka jälkeen taikinaa puristellaan vuoron perään kylmän ja kuuman veden alla niin kauan kunnes veteen ei enää liukene valkoista tärkkelystä. Tämän jälkeen seitanmassaa keitetään mausteliemessä, jolloin se turpoaa ja samalla myös sen rakenne kiinteytyy. Keittämisen jälkeen seitan on valmis ruoanlaittoa varten.
Seitania maustetaan ja suolataan usein, koska se sellaisenaan on varsin miedonmakuinen. Myös marinointi on hyvin suosittu tapa lisätä seitaniin makua. Maustamisen jälkeen seitan leikataan palasiksi ja laitetaan ruoaksi esimerkiksi paistamalla, grillaamalla tai keittämällä.
Suomessa seitan on vähemmän tunnettu lihankorvike kuin tofu, mutta se muistuttaa itse asiassa paljon enemmän lihaa sitkeän rakenteensa ansiosta.
Seitania voi valmistaa itse vehnä- tai vehnägluteenijauhoista tai ostaa valmiina säilykkeenä luontais- tai ekokaupoista.