Seattle (intiaani)
Wikipedia
Seattle (myös Sealth tai Seathl) oli Suquamish- ja Duwamish-intiaaniheimojen päällikkö. Hän syntyi noin vuonna 1789 ja kuoli 1866. Seattlen heimot asuivat kutakuinkin nykyisen Washingtonin osavaltion alueella. Seattlen kaupunki on saanut nimensä hänen mukaansa.
Vuonna 1854 Seattle vastasi tunnetulla puheella Yhdysvaltojen vaatimuksiin liittää heimon alueet määräysvaltaansa. Puheesta on erilaisia käsityksiä, sillä se tunnetaan nykyisin vain kuulopuheen kautta. Sanotaan, että Seattle olisi kiistänyt kenenkään oikeutta omistaa maata, vaan että hänen käsityksensä mukaan ihminen maan asukkaana ja siitä elantonsa saavana pikemminkin kuuluu maalle.
Naapurien ryhtyessä vuonna 1855 sotaan valkoisia vastaan Seattle piti oman duwamish-heimonsa ja suquamishit puolueettomina.