San Lorenzo (kirkko Veronassa)
Wikipedia
San Lorenzo on Veronan merkittävimpiä ja parhaiten alkuperäisen tunnelmansa säilyttäneitä romaanisia kirkkoja. Se sijaitsee Corso Cavourin ja Adigen välisellä tontilla katulinjasta sisäänvedettynä. Se on rakennettu 1100-luvun alussa vanhemman, samannimisen kirkon paikalle.
[muokkaa] Nykyinen kirkkorakennus
San Lorenzo on latinalaisen ristin muotoinen kolmilaivainen pitkäkirkko, jonka kuoriosa päättyy kolmeen absidiin. Lyhyessä poikkilaivassa on kaksi kuoriabsidien suuntaista pikkuabsidia. Kapeaa ja korkeaa päälaivaa kiertävät kolmelta sivulta nunnalehterit, matronei. Kirkon länsifasadiin liittyvät Italiassa harvinaiset ulkonevat, sylinterimäiset porrastornit. Pyörökaarien jäsentämään, suhteiltaan harmoniseen interiöörin luo eloisuutta tukivaihtelu (pylväiden ja pilarien vuorottelu) ja tuffikiven ja tiilen vuorottelu seinäpinnoissa. Domenico Brusasorcin maalaama alttaritaulu on vuodelta 1566. Kadulta johtava porttiaukko ja kirkon eteläsivun sisäänkäyntiportaali sekä kellotorni ovat 1400-luvulta.
[muokkaa] Historia
On arveltu, että San Lorenzon paikalla olisi ollut roomalainen Venuksen temppeli, mutta tästä ei ole todistetta. Paikka oli hautausmaa-aluetta kaupunginmuurin ulkopuolella. Ensimmäinen kirkko tälle paikalle rakennettiin Rapellin (ks. Lähteet) hypoteesin mukaan jo 400-luvulla. Ensimmäinen maininta kirkosta on 700-luvulta. Vuoden 793 maanjäristyksen jälkeen arkkidiakoni Pacificus kunnostutti kirkon tai rakennutti paikalle kokonaan uuden kirkkorakennuksen. Siitä on säilynyt vain pieniä jäännöksiä.
Romaanista kirkkoa alettiin rakentaa n. 1110. Vuoden 1117 suuri maanjäristys keskeytti rakennustyöt ja osa rakenteista sortui. Rakennustöitä jatkettaessa luovuttiin kalanruotokuvioon muurattujen pyörökivien käytöstä seinäpinnoissa ja siirryttiin tiilen ja tuffikiven vuorottelulla aikaansaatuun nauhakuviointiin. Kirkon tarkkaa valmistumisajankohtaa ei tiedetä.
San Lorenzo kuului San Zenon benediktiiniluostarin alaisuuteen. Kirkon arkkitehtoniset perusideat ovat saattaneet tulla Alppien takaa benediktiinimunkkien välityksellä. Ne palautunevat viime kädessä Clunyn luostarikirkkoon, joka säteili vaikutteita kaikkialle Eurooppaan. Veronaan nämä ideat ovat saattaneet tulla Saksan kautta. Länsipääty pyörötorneineen viittaa saksalaisiin esikuviin. San Lorenzon lähin edeltäjä Veronassa oli San Fermo Maggioren alakirkko, jonka rakentaminen alkoi hieman aikaisemmin. Kirkot ovat pohjakaavaltaan samaa tyyppiä.
Kirkkoon on tehty lisäyksiä ja muutoksia myöhempinä aikoina ja se on kokenut kovakouraistakin käsittelyä. 1400-luvulla kirkon keskilaivaa korotettiin ja kirkko holvattiin tynnyriholvilla. Uusi kellotorni rakennettiin romaanisen perustalle. 1500-luvulla kirkon ikkunoita suurennettiin, jolloin kirkon valaistusolosuhteet muuttuivat. 1700-luvulla lehterien kaiteet muutettiin barokkityylisiksi. 1815 rakennettiin kirkon Adigen puoleiselle sivulle oratorio.
1800-luvun lopulla kirkko restauroitiin, barokkilisät poistettiin ja ikkunat muutettiin takaisin romaanistyyppisiksi. Toisen maailmansodan pommituksissa kirkko kärsi pahoja vauriota. Kirkon katto romahti, kellotorni ja 1800-luvun oratorio tuhoutuivat. Restauroinnissa kirkko sai takaisin alkuperäisen kaltaisen avoimen kattotuolirakenteen ja kellotorni jälleenrakennettiin.
[muokkaa] Lähteet
- Penelope Brownell & Francesco Curcio. Verona: Guida storico-artistica. Verona, 1998.
- Laura Rapelli. Un gioiello del romanico veronese: la chiesa di San Lorenzo. Verona, 1999.
