São Luís
Wikipedia
São Luís on Maranhãon osavaltion pääkaupunki Brasiliassa. Alle kolme leveysastetta päiväntasaajan eteläpuolella olevassa kaupungissa on 960 000 asukasta. Se on yksi pohjoisen Brasilian tärkeimmistä satamakaupungeista. Alueen ilmasto on trooppinen ja runsassateinen.
São Luísin perustivat ranskalaiset, jotka vuonna 1612 tekivät siitä Pohjois-Brasilian siirtokuntansa. Ranskalainen siirtokunta häiritsi Espanjan ja Portugalin vallan tasapainoa Etelä-Amerikassa, ja niin portugalilaiset valtasivat alueen jo vuonna 1615. Vähän myöhemmin, 1621, siitä tehtiin Maranhãon pääkaupunki. São Luís oli hollantilaisten vallassa vuosina 1641–1644, jonka jälkeen Portugali valtasi sen takaisin. Kaupunki on Brasilian osavaltioiden pääkaupungeista ainoa joka ei ole portugalilaisten perustama.lähde?
São Luísin vanhan kaupungin alueet ovat varsin hyvin säilyttäneet siirtomaavallan aikaisen miljöönsä. Vuonna 1997 kaupungin historiallisesta keskustasta tehtiin UNESCOn maailmanperintökohde.