Radio City Music Hall
Wikipedia
Radio City Music Hall on kuuluisa viihdekeskittymä ja teatteri New Yorkin kaupungissa, Rockefeller Centerissä. Showplace of the Nationina tunnettu Music Hall avattiin yleisölle 27. joulukuuta vuonna 1932. Siellä järjestetään paljon erilaisia konsertteja, elokuvanäytöksiä sekä erikoistapahtumia.
Radio City Music Hall on Donald Deskeyn suunnittelema, ja sen sisäosien sisustus on yhdistelmä lasia, alumiinia, kromia sekä geometrista koristeellisuutta. Deskey torjui siihen aikaan teattereissa vallalla olleen rokokoo -tyylin, ja korvasi sen muodikkaalla art deco -tyylillä. Music Hallissa oli 5 945 istumapaikkaa katsojille, ja siitä tulikin avajaistensa aikaan maailman suurin sisäteatteri. Nykyään Radio City Music Hall on maailman suurin elokuvateatteri 5 910 istumapaikallaan.
The Great Stage eli Suuri näyttämö on 20 metriä syvä sekä 40 metriä leveä. Sen järjestelmän hissit olivat Yhdysvalloissa Music Hallin avajaisaikaan niin kehittyneitä, että Yhdysvaltain laivasto lainasi sen hydrauliikkaa toisen maailmansodan lentotukialuksiinsa. Tarinan mukaan hallituksen agentit varjelivat sodan aikana Music Hallin pohjakerrosta suojatakseen tekniikkaa ja turvatakseen Yhdysvaltain laivaston etulyöntiaseman.
Radio City Music Hall toimii yleensä sekä Emmy-pystien (vuoden 2006 Emmy-gaala järjestetään poikkeuksellisesti Los Angelesissa) että Tony -pystien seremoniapaikkana. Siellä järjestetään myös usein MTV Video Music Awardsit, sekä lähes aina Grammy -gaala - jos vain on New Yorkin vuoro pitää kyseinen juhla.