Pelko
Wikipedia
Pelko on epämiellyttävä tunne tai ennakkoaavistus vaarasta, kivusta tai yleensäkin jostakin epämiellyttävästä asiasta. Se on eräs alkukantaisimpia tunteitamme. Se esiintyy useilla eläinlajeilla ja pelkoreaktiotkin ovat hyvin samanlaisia (jähmettyminen, pakeneminen jne.).
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Pelon aiheuttajia
Psykologi Seligman ehdollisti kokeessaan hiiren pelkäämään summeria. Aina kun summeri soi, hiiri sai sähköiskun. Lopulta hiiri hyppäsi penkille, aina summerin soidessa, vaikkei mitään sähköiskua tullutkaan. Kun hiirtä estettiin hyppäämästä, pelko katosi. Joitakin pelkoja voi vastaavalla tavalla sammuttaa myös ihmisillä. Kuitenkaan aina pelot eivät häviä vastaavalla tavalla. Esimerkiksi korkeanpaikankammo voi jopa pahentua, jos siitä kärsivän vie heti kerrostalon katolle. Seligmanin mukaan tietyt pelot ovat tulleet ihmisille evoluution mukana geeneihin. Tosin ainakaan tutkija Minekan havaintojen mukaan itse pelkoreaktio ei riipu geeneistä. Hän havaitsi että laboratoriossa apinanpoikaset eivät oppineet pelkäämään käärmettä, mutta kun nämä pääsivät emonsa helmoihin, ne alkoivat pelätä käärmeitä. Ruotsalainen psykofysiologi Öhman kehitteli ajatusta eteenpäin ja totesi että ihmisille on geneettinen alttius tietyille peloille. Tämän mukaan toiset ihmiset ovat herkempiä peloille kuin toiset. Lisäksi ihmiset pelkäävät herkemmin asioita, joita esi-isämme pelkäsivät. Eräässä kokeessa hän tutki pelkoehdollistumista kohteilla, jotka olivat esi-isiemme pelon kohteita (käärme, hämähäkki) ja kohteilla, jotka eivät olleet (kukka). Pelkoreaktio voitiin luoda, mutta esi-isiemme pelkokohteet olivat sitkeämpiä ja pysyvämpiä kuin modernit pelonkohteet, kuten tuliase. Tämä voidaan selittää siten että evoluutiolla ei ole ollut aikaa viedä herkistymistä geeneihin.
[muokkaa] Pelon anatomiaa
LeDouxin rotilla tekemien kokeiden ja eräiden aivovaurioiden perusteella mantelitumake ja talamus ovat tärkeitä pelkoreaktion synnyssä. Nämä elimet voivat käsitellä pelkoja tiedostamatta. Näin voimme siis pelätä asiaa, jota emme muista tai edes tietoisesti havainneet. Tästä esimerkkinä ranskalaisen lääkäri Claparede havainto eräästä potilaasta. Tämä ei aivovaurion vuoksi kyennyt muodostamaan enää uusia muistoja, joten Clapareden täytyi joka kerta potilaan tavatessaan esittäytyä. Eräällä kerralla lääkäri pisti käteensä nastan ennen kättelyä. Seuraavalla kerralla potilas ei muistanut Claparedeä, mutta ei toisaalta suostunut kättelemäänkään. Hermosolut jotka vievät mantelitumakkeesta talamukseen, ovat epätarkkoja ja reagoivat vain suuriin ärsykeryhmiin. Mantelitumake ei erota esimerkiksi käärmettä kepistä. Hermosolut aivokuoren ja talamuksen välillä taas ovat tarkempia ja ne valikoivat ärsykkeitä. Näin ollen siis mantelitumake ja talamus ovat työssään, kun säikähtää keppiä käärmeenä. Pian kuitenkin aivokuori korjaa erehdyksen.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Lähteet
- Lukion psykologia 4, ihmisen toiminnan neuropsykologia
