Nykyaika
Wikipedia
Nykyaika on ajanjakso, jonka aikana olot ovat olleet merkittävällä tavalla samanlaiset kuin nykyhetkenä. Nykyaika viittaa toisinaan myös nykyhetkeen, ajan pisteeseen, joka on välittömästi läsnä. Nykyajan määrittely riippuu täysin näkökulmasta.
Ihmisyksilön elämän kannalta nykyaika voi olla nykyinen elämänvaihe omine, muista elämänvaiheista poikkeavine piirteineen. Tietokoneiden kehityksessä nykyaika on esimerkiksi muutama vuosi. Aatehistoriallisessa näkökulmassa nykyaika voi olla esimerkiksi kylmän sodan jälkeinen aika.
Aikaisemmin moderni oli nykyajan synonyymi, mutta postmodernismin vaikutuksesta modernismi ja nykytaide ovat saaneet toisistaan poikkeavia merkityksiä.
Ihmiskunnan historiaa ajatellen nykyaika voi olla esimerkiksi modernin ajan alusta. Maailman elämän ja ilmaston kannalta nykyajaksi määritellään noin 10 000 viime vuotta, kun jääkausi oli loppumassa, jättimäiset nisäkkäät eli megafauna jo lähes kuolleet, ja maapallon eri puolille levittäytynyt ihminen asettunut voimatekijäksi maapallon ekosysteemiin.