Nestoriolaisuus
Wikipedia
Nestoriolaisuus oli 400-luvulla Konstantinopolin arkkipiispa Nestorioksen mukaan nimetty kristillinen suunta, jonka keskeisenä oppina oli, että Kristus ei ollut yksi persoona vaan hänessä oli kaksi erillistä persoonaa: jumalallinen ja inhimillinen. Kristus oli syntyään ihminen, mutta Jumala oli asettunut asumaan häneen. Nestoriolaisuus tuomittiin tästä syystä harhaopiksi vuonna 431 Efeson konsiilissa, joka edellytti käsitystä Kristuksesta Jumalana ja ihmisenä yhdessä persoonassa.
Toinen tunnusomainen opillinen piirre nestoriolaisuudelle oli, että Neitsyt Marian ei katsottu olevan Jumalansynnyttäjä (kreik. theotokos). Kristus syntyi ihmisyytensä puolesta Beetlehemissä, mutta hän oli jumaluutensa puolesta olemassa jo ennen aikojen alkua. Maria ei siis synnyttänyt Jeesusta Jumalana vaan ihmiseksi. Tämä käsitys ei ole harhaoppinen, mutta se jäi vähitellen sivuun kirkossa nestoriolaisten harhaoppisiksi tuomitsemisen jälkeen. Kuitenkin myöhemmin reformaation aikana protestanttiset kirkot omaksuivat tämän käsityksen lähes poikkeuksetta.
Harhaoppituomiosta huolimatta nestoriolaisuus ei kuitenkaan heti hävinnyt, vaan sai idän lähetystyön ja silkkitien ansiosta runsaasti kannattajia Aasiassa. Sen vaikutus ulottui 600-luvulla Kiinaan saakka. Kuitenkin Bysantin harjoittaman sorron sekä varsinkin islamin ekspansion ja Tsingis-kaanin hävityksen myötä nestoriolainen kristillisyys pikkuhiljaa hävisi Lähi-idästä ja Keski-Aasiasta suurimmaksi osaksi. Nestoriolaisuudella on historiallisesti usein viitattu Assyrian kirkkoon ja sen tekemään lähetystyöhön Aasiassa, mutta ilmaisu on epätarkka. Nykyisin pieniä nestoriolaisryhmiä on Syyriassa, Iranissa, Irakissa ja Intiassa. Jäsenien yhteenlaskettu määrä on noin 100 000.[1]
Samoihin aikoihin nestoriolaisuuden kanssa Lähi-idässä vaikutti toinenkin harhaoppi, monofysitismi, joka opetti päinvastaista: Kristuksella oli vain yksi luonto. Kristus oli joko vain näennäisesti ihminen (Apollinaris) tai vain näennäisesti Jumala (Areios). Tämä oppi tuomittiin Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451. Khalkedonin kirkolliskokous painotti, että Kristuksella on kaksi luontoa (ihmisyys ja jumaluus) molemmat täysin läsnä yhtä aikaa.
