Lotta Wennäkoski
Wikipedia
Lotta Wennäkoski (s. 1970) on suomalainen taidemusiikin säveltäjä. Hän opiskeli viulunsoittoa Béla Bartók-konservatoriossa Budapestissä vuosina 1989-1990 sekä sävellystä Sibelius-Akatemiassa vuosina 1994-2000 Eero Hämeenniemen, Kaija Saariahon ja Paavo Heinisen johdolla. Wennäkoski aloitti kuunnelmien ja lyhytelokuvien musiikin teolla ja on sittemmin luonut muun muassa laulusarjoja sekä kuoro- ja orkesteriteoksia. Näistä tunnetuimpiin lukeutuvat Esa-Pekka Salosen tilauksesta tehty Sakara sekä N - Naisen rakkautta ja elämää, jossa Wennäkosken musiikki keskustelee Franz Schubertin laulutaiteen kanssa. [1]
Valtion viisivuotisen apurahan turvin työskentelevä Lotta Wennäkoski toteaa olevansa kiinnostunut oopperasäveltämisestä, mutta ei sitä vastoin sinfonioista.[1] Wennäkoski toimii Tampere Biennalen taiteellisena johtajana 2008.[1]
[muokkaa] Viitteet
Lotta Wennäkoski Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksen sivuilla[1]