Leetspeak
Wikipedia
Leetspeak (1337-speak tai elite-kirjoitus) on BBS-kulttuurista lähtöisin oleva kirjoitustyyli, jossa yleensä käytetään isoja ja pieniä kirjaimia sekaisin ja joskus jopa korvataan osa kirjaimista muilla merkeillä, etenkin numeroilla. Tyyliin kuuluu usein myös runsas lyhenteiden ja puhekielenomaisten kirjoitusasujen käyttö (esimerkiksi the=dA).
Elite-tyyliä käytettiin etenkin piraatti- ja demoskene-aiheisten BBS-järjestelmien ASCII-grafiikkaisissa mainoksissa, valikoissa ja tiedostokuvauksissa estetiikan ja myöhemmin myös huumorin vuoksi. Tyyli yhdistettiin etenkin piraattimaailman ns. eliittiin, joka siirsi purkkien kautta enintään muutaman päivän ikäisiä ohjelmia.
Kirjoitustyylistä tuli suosittu pilkan aihe etenkin 1990-luvun keskivaiheilla, kun hyvin nuoret BBS-käyttäjät halusivat osoittaa etevyyttään jäljittelemällä "isojen poikien kirjoitustyyliä". Tästä pilkanteosta syntyi nykyisen kaltainen leetspeak eli ns. peeloihin yhdistetty tyyli, jossa kirjaimet korvataan merkeillä ja merkkiyhdistelmillä mahdollisimman järkyttävästi. Monet ohjelmointiharrastajat ovat myös kirjoittaneet leikkimielisiä "elitekonverttereita", jotka muuttavat näppäimistöltä kirjoitetut merkit lennossa "leetspeakiksi".
Esimerkki "aidosta" elite-kirjoituksesta (erään Amiga-piraattipurkin mainoksesta):
dIST sITE fOR : rAZOR 1911 - oFFENCE - eSSENCE - tRSI - cADAVER sUSPIRIA - gODS - pARAMOUNT pRODS - cARAMBA - eDGE
Esimerkki nykyaikaisemmasta huumorimielessä kirjoitetusta leetspeakista: /\/\01 \/ähÄN>< 00/\/ 1HQ |-|4X0R!!!
Tyypillisiä tapoja korvata kirjaimia numeroilla ja välimerkeillä:
A | 4, /\, @, /-\, ^, ä, ?, ?, ª | G | 6, &, (_+, 9, C-, (, | M | //., ^^, |v|, [V], {V}, |\/|, /\/\, (u), []V[], (V) | S | 5, $, z, § | Y | Y, '/, `/, V/, \-/, j, ¥, % |
B | 8, 6, |3, ß, P>, |: | H | #, /-/, [-], {=}, <~>, |-|, ]~[, }{, ]-[, ?, }-{ | N | //, ^/, |\|, /\/, [\], , <\>, {\}, []\[], n, /V | T | 7, +, -|-, 1, '][' | Z | 2, z, ~\_, ~/_ |
C | [, ¢, <, ( | I | 1, !, |, &, eye, 3y3, ï, ][ | O | 0, (), ?p, ö | U | (_), |_|, v, ü | ||
D | |), o|, [), I>, |>, ? | J | ,|, _|, ; | P | ph, |^, |*, |o, |^(o), |>, |", 9, []D, |̊, |7 | V | \/, < | ||
E | 3, &, £, ë, €, ê, |=- | K | X, |<, |{, ]{, }<, |( | Q | 9, (,), <|, ^(o)|, ¶, O_ | W | \/\/, '//, \^/, (n), \V/, \//, \X/ | ||
F | |=, ph, |# | L | 1, 7 (käytetään myös T-kirjaimen sijasta), |, |_, #, l | R | |2, P\, |?, |^, lz, [z, ?, P- | X | ><, ?, + , )( |
Nykyään monet teinit käyttävät SMS- ja Internet-viesteissään tyyliä, joka muistuttaa hyvin läheisesti vanhaa elite-kirjoitusta. Esimerkiksi IRC-galleriassa voi törmätä seuraavantyylisiin kuvateksteihin: oWnATTu MuN ihQ BeiJBe ^GiRl92^:lle<4<3*RaKaSTaN*.