Kyreneläiset
Wikipedia
Kyreneläiset oli hellenistisen filosofian koulukunta antiikin Kreikassa. Koulukunta kannatti hedonismia. Koulukunta perustettiin 300-luvulla eaa. Sen perusti Aristippos, Sokrateen oppilas. Hän oli kotoisin Kyrenestä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Filosofia
Kyreneläiset olivat sitä mieltä, että tunteita on kaksi: nautinto ja tuska. Nämä vastaavat fyysisinä tuntemuksina pehmeää ja rosoista liikettä. Heidän mielestään nautinto oli kaikkein suurin hyvä, onnellisuus ja ylin päämäärä, ja nimenomaan nautinto välittömänä ruumiillisena tyydytyksenä. Kaikki nautinnot olivat yhtä suuria, mikään ei ollut toista suurempi.
Diogenes Laertioksen mukaan kyreneläiset jakaantuivat myöhemmin Hegesiaan, Annikeriksen ja Theodoroksen seuraajiin, joiden käsitykset poikkesivat toisistaan joissakin asioissa. Hegesiaan seuraajat korostivat henkilökohtaista hyötyä ja nautintoa, ja katsoivat muun muassa, että viisas tekee kaiken itsensä vuoksi, koska ei pidä ketään muuta yhtä arvokkaana. Annikeriksen seuraajat hyväksyivät ystävyyden ja muun muassa uhrautumisen isänmaan puolesta, vaikka se kaventaisikin henkilökohtaista nautintoa. Theodoros hylkäsi kaikki jumalia koskevat uskomukset.
Kyreneläisyys todennäköisesti vaikutti epikurolaisten oppeihin. Heidän ajatuksensa kuitenkin eroavat epikurolaisten ajatuksista. Kyreneläiset kielsivät kaiken arvon "henkisiltä nautinnoilta", jotka he yhdistivät toivoon, muistiin, ja yrityksiin kivun lopettamiseksi yleensä. Epikurolaiset puolestaan hyväksyivät päämääräksi sellaisen nautinnon, joka liittyy tuskien poistamiseen, mutta heidän mielestään se oli eri asia kuin onnellisuus. Kyreneläiset puolestaan perustivat näkemyksensä sille huomiolle, että nautinnon ja kivun tuntemukset, jotka ovat luonteeltaan pelkästään fyysisiä liikkeitä, ovat tunnettuja ainoastaan kullekin ihmiselle itselleen.
Nautinnon korostamisesta huolimatta kyreneläiset eivät kuitenkaan suosineet hillittömyyttä, vaan puhuivat itsekurin ja harkinnan puolesta.
[muokkaa] Filosofit
- Aristippos (n. 435-366 eaa.)
- Arete (Aristippoksen tytär, 300-luku eaa.)
- Aristippos Äidinopettama (Areten poika, 300-luku eaa.)
- Aithiops Ptolemaïslainen (300-luku eaa.)
- Antipatros Kyreneläinen (300-luku eaa.)
- Theodoros Jumalaton (n. 335 - 260 eaa.)
- Epitimides Kyreneläinen (300-luku eaa.)
- Paraibates (300-luku eaa.)
- Hegesias Peisithanatos ("Kuolemankannattaja", n. 320 - 280 eaa.)
- Annikeris (300-luku eaa.)
- Euhemeros (330-260 eaa.)
[muokkaa] Lähteet
- Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit, s. 82-87 (II.86-103). Suomennos ja selitykset Marke Ahonen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Summa, 2003. ISBN 952-5418-07-3.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Internet Encyclopedia of Philosophy: Cyrenaics (englanniksi)