Kempeleen kirkko
Wikipedia
Kempeleen vanha kirkko on Kempeleen evankelisluterilaisen seurakunnan ensimmäinen kirkko, joka sijaitsee Kirkonseudun alueella, noin yksi kilometri keskustasta länteen päin. Kirkko on rakennettu vuosina 1688–1691. Kun kirkko vihittiin käyttöön 18. lokakuuta 1691, Kempele oli vielä osa Limingan emäseurakuntaa. Kappeliseurakunnan oikeudet Kempeleelle annettiin vuonna 1774 ja itsenäiseksi seurakunnaksi se erottiin vasta vuonna 1899. Tyyliltään tukipilarirakenteisen, päätytornillisen pitkäkirkon suunnittelijana ja rakennustöiden johtajana toimi tyrnäväläinen Matti Härmä.
Kirkon seinä- ja kattomaalaukset sekä 1700-luvulla tehdyn saarnatuolin henkilökuvat ovat Mikael Toppeliuksen vuosina 1785–1786 ja 1795 tekemiä. Kellotapuli on kirkkoa selvästi nuorempi ja se on rakennettu vuosina 1768–1869. Rakennusmestarina toimi Heikki Väänänen.
Kirkon ympärillä on hautausmaa, jonka vanhimmat haudat ovat 1700-luvun loppupuolelta. Vanhempia hautoja on kirkon alla olevissa hautaholveissa yhteensä noin 150. Kirkkoon haudattiin varakkaita talollisia tai muita huomattavia henkilöitä. Kirkkoon hautaaminen loppui vuonna 1796.
Kempeleen seurakunnan kasvaessa vanha 180-paikkainen kirkko kävi pieneksi. Vanhan kirkon viereen on rakennettu uusi Pyhän Kolminaisuuden kirkko, joka vihittiin käyttöön 8. elokuuta 1993. Vanhaa kirkkoa käytetään kuitenkin edelleen varsinkin kesäisin häissä ja muissa perhejuhlissa.
[muokkaa] Esineistö
Kirkossa on nähtävillä messinkisiä kynttilälampetteja vuosilta 1694–1725 ja kattokruunu samalta ajalta. Sakastissa on lisäksi lasivitriinissä kirkossa säilyneitä vanhoja esineitä kuten esimerkiksi Mikael Toppeliuksen käyttämiä vanhoja tuohisia värikuppeja.
[muokkaa] Toppeliuksen maalauksia Kempeleen kirkossa
[muokkaa] Lähteet
Kylät ja alueet | |
Keskusta: Asemanseutu · Koskela · Niittyranta · Ollakka · Ollila · Riihivainio · Ristisuo · Santamäki |
|
Muuta Kempeleeseen liittyvää | |
Kempelehalli · Köykkyri · Vanha kirkko · Mourunginjärvi · Uusi kirkko · Rautatieasema · Vesitorni · Zeppelin · Zimmari |
Koordinaatit: