Kehitysvamma

Wikipedia

Kehitysvamma merkitsee yksilön kehityksen aikana ilmi tullutta älyllistä jälkeenjääneisyyttä tai puutteellisuutta, jonka vuoksi henkilö ei pysty tulemaan ympäristössään toimeen ilman erityistä apua, hoitoa ja opetusta. Kehitysvamma viittaa vammaan ymmärtämis- ja käsityskyvyn alueella. Pelkästään fyysisesti poikkeava ihminen ei siis ole kehitysvammainen. Suomessa on arviolta noin 30 000 ihmistä, joilla on kehitysvamma. Kehitysvamma ilmenee ennen 18 vuoden ikää.

Kehitysvammaisuuden syyt ovat moninaiset eli toisin sanoen syy voi olla ympäristössä ja/tai geneettinen. Vamma voi johtua joko geneettisestä perimästä, syntymää edeltävistä syistä, synnytyksen yhteydessä sattuneista vaurioista, äidin raskaudenaikaisesta sairaudesta tai lapsuusiän sairauksista ja tapaturmista. Kehitysvammaisuuden riskiä lisääviä tekijöitä ovat muun muassa äidin korkea ikä tai raskaudenaikainen huumeiden tai alkoholin käyttö tai tupakointi. Osa syistä jää kokonaan selvittämättä.

Kehitysvamma ei ole sairaus. Se on vaurio tai vamma, joka haittaa jokapäiväistä selviytymistä sitä vähemmän, mitä paremmin yhteiskunta kykenee ottamaan kehitysvammaisten erityiset tarpeet huomioon.

Kehitysvammaisuuden aste vaihtelee syvästä kehitysvammaisuudesta lievään kehitysvammaisuuteen, joka ilmenee erityisesti oppimisen ja muistin vaikeuksina. Monilla kehitysvammaisilla ihmisillä on lisävammoja, jotka saattavat vaikeuttaa liikkumista, puhetta tai vuorovaikutusta muiden ihmisten kanssa.

Uusien asioiden oppiminen ja käsitteellinen ajattelu ovat kehitysvammaisille ihmisille vaikeampia kuin muille.

Ihmisen persoonallisuudessa älykkyys on vain osa kokonaisuutta. Kasvatus, elämänkokemukset, oppiminen ja elinympäristö vaikuttavat kehitykseen, siihen millaisiksi ihmisiksi kasvamme.

Jotta kehitysvammaiset ihmiset voisivat elää tasa-arvoisina jäseninä yhteiskunnassa, he tarvitsevat tukea, ohjausta ja palveluita. Nämä voivat liittyä kommunikaatioon, omatoimisuuteen, kodinhoitoon, sosiaalisiin taitoihin, ympäristössä liikkumiseen, terveyteen ja turvallisuuteen, kirjallisiin taitoihin, vapaa-aikaan ja työhön. Yksilöllinen, tarpeenmukainen tuki auttaa kehitysvammaista ihmistä elämään hyvää, hänelle luontaista itsenäistä elämää. (lähde: Kehitysvammaisten Tukiliitto ry)

Kehitysvammaisuuden diagnosointi on tarpeen tehdä moniammatillisena yhteistyönä, jossa ovat mukana lääkäri, psykologi, sosiaalityöntekijä, mahdolliset terapeutit, opettajat/kasvattajat sekä luonnollisesti vanhemmat. Diagnoosiin tarvitaan lääketieteelliset tutkimukset sekä psykologin tutkimus ja laaja-alainen toimintakyvyn arviointi. Lääketieteelliset tutkimukset käsittävät arvion kehitysviivästymän syistä, terveydentilan tutkimisen ja mahdollisista lisävammoista ja sairauksista johtuvien erillisten haittojen arvioinnin. Psykologintutkimus sisältää arvion älyllisestä toimintakyvystä sekä neuropsykologisen tutkimuksen, jolla selvitetään tarkemmin oppimisen vaikeuksia. Tautiluokituksen ICD-10 mukaisesti kehitysvammaisuus jaetaan eri vakavuusasteisiin siten, että älykkyysosamäärä 50-69 vastaa lievää kehitysvammaisuutta, 35-49 keskitasoista kehitysvammaisuutta, 20-34 vaikeaa kehitysvammaisuutta ja alle 20 syvää kehitysvammaisuutta. Laaja-alainen toimintakyvyn arviointi sisältää käsitteellisen, sosiaalisen ja käytännöllisen selviytymisen erittelyn. Lisäksi on tarpeen selvittää asiakkaan ja hänen lähipiirinsä tilanne tuen ja palvelujen tarpeen arvioimiseksi.

Muun muassa Downin syndrooma ja Fragile-X-oireyhtymä aiheuttavat kehitysvammaisuutta.