Kallioperä

Wikipedia

Suomalaista rantakalliota

Kallioperä on maapallon kiinteä "kuori", joka koostuu erilaisista kivilajeista. Kivilajit vaihtelevat sekä alueellisesti että syvyyssuunnassa muodostaen lohkoja ja kerroksia. Pinnalla kallioperä on yleensä rapautuneempaa ja rikkonaisempaa kuin syvemmällä. Kallioperä on monin paikoin paksuudeltaan vaihtelevan maaperän peitossa. Kohtia, joissa kallioperä ei ole peitossa, kutsutaan kalliopaljastumiksi.

Iältään kallioperän kivilajit voivat vaihdella suuresti. Vanhimmat tunnetut kivet ovat noin neljä miljardia vuotta vanhoja. Vanhimmat kivet löytyvät kratoneilta, eli geologisesti stabiileilta alueilta.

Paikallisesta kallioperästä voidaan tehdä kallioperäkarttoja, joista selviää alueellisesti (ylimmän kerroksen) kivilajit sekä merkintöjä kallioperän rakenteista.

Monet luonnonvarat, kuten malmit liittyvät kallioperään.

Kallioperästä käytetään usein nimitystä peruskallio, vaikka peruskallion tarkempi merkitys on kallioperän vanhin, eli prekambrinen osa.

[muokkaa] Suomen kallioperä

Suomen kallioperän yleisin kivilaji on graniitti.

Suomi sijaitsee prekambrisen Fennoskandinavian kilven keskellä, missä maapallon kuoren liikkeet ovat vähäisiä. Tämä mahdollistaa sen, että kallioperämme on maapallon vanhimpia. Se on syntynyt eri vaiheissa 1600-3000 miljoonaa vuotta sitten vaihtelevissa geologisissa olosuhteissa. Nuorimmat Suomen kallioperän osat ovat Kaakkois-Suomessa, vanhimmat Karjalassa. Kallioperän ikä näkyy mm. siinä, että alueellamme muinoin taivaita kurotelleet korkeat poimuvuoretkin ehtivät eroosion vaikutuksesta tasoittua lähes nykyiselleen jo prekambrisella maailmankaudella, joka päättyi noin 540 miljoonaa vuotta sitten. Kulutusta kestäviä ns. jäännösvuoria on kuitenkin muutamia säilynyt, mm. Koli ja Ylläs.

Suurinta osaa kallioperästä peittää viimeisimmän jääkauden synnyttämä, muutamasta metristä jopa sataan metriä paksu maaperä, mutta paikoitellen kallioperä on näkyvissä. Jääkaudet ovat muutenkin jättäneet paljon merkkejä Suomen kallioperään. Jäätiköt ja niiden sulamisvedet ovat hioneet ja kuluttaneet kallioperää. On arvioitu, että mannerjäätikön toiminta irrotti kallioperästä vähintään seitsemän metrin paksuisen kerroksen nk. tervettä kalliota.

Suomen kallioperä ei ole yhtenäinen kokonaisuus; kallioperä on aikojen saatossa pirstoutunut useiksi lohkoiksi. Suomen kallioperässä on myös merkkejä kahden muinaisen mantereen törmäyksestä. Mannerten törmäyslinja kulkee Mikkeli-Mäntyharju-Valkeakoski-Vammala-Pori -linjalla.

Kallioperä Suomessa on maapallon mittapuussa paksua. Paksuimmillaan kallioperä on Keski-Suomessa, jossa kiinteä osa ulottuu noin 160 kilometrin syvyyteen.